maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kansan Uutiset: Netti on huussi, koki kirjailija Pirjo Hassinen Populan vastaanoton

Kansan Uutiset: Netti on huussi, koki kirjailija Pirjo Hassinen Populan vastaanoton 25.3.2013

Poliisit kirjastossa turvaamassa romaanin esittelytilaisuutta.

Romaanissaan Popula Pirjo Hassinen (s.1957) kuvaa populististen poliittisten tuulten heiteltävissä olevia sivistyksestä ja yhteisöllisyyden tunteesta sivuun ajautuneita ihmisiä.

Kaiken henkisen hädän keskelle Pirjon, Pertun ja Ritan elämään astuu Popula-puolue sen sulavan nokkamiehen, ministeri Jukka Kalmarin hahmossa.

Jyväskylän kirjamessuilla Hassinen kertoi romaaninsa saamasta vastaanotosta.

– Kaikki negatiivinen tapahtuu netissä. Netti on huussi, missä tapahtuu kaikenlaista. Minua on netissä nimitelty elitistiseksi vihervasemmistolaiseksi kioskikirjailijaksi sekä melodramatiikkaan taipuvaiseksi viherkommarikirjailijaksi.

Kaksi viikkoa Jyväskylän kirjastossa Äärioikeisto Suomessa -pamfletin esittelytilaisuudessa tapahtuneen puukotuksen jälkeen Hassinen oli puhumassa Vaajakosken kirjastossa romaanistaan Popula.

– Paikalla oli kaksi virkapukuista poliisia turvaamassa tilaisuutta. Ensimmäinen kysymys, joka tuli mieleeni, oli se, että mikä meillä suomalaisilla on? Mikä on tämä Suomi 2013, kun olemme tässä henkisessä tilanteessa tai peräti umpikujassa? Mistä tämä kaikki katkeruus ja epäonnistuminen on peräisin.

Syrjäytymisen kautta äärioikealle

Hassinen vertasi hyvinvointivaltiota huolehtivaan äitiin.

– Tätä symboliikkaa halusin Popula -romaanissani käyttää, miten ihminen jää tyhjän päälle, jos äiti hylkää. Kuten romaanini päähenkilö kysyy, mitä helvettiä on Suomessa tapahtunut, kun meidän kaltaisemme ihmiset kehdataan luokitella tarpeettomiksi? Syrjäytymisen kautta ajaudutaan äärioikeiston kannattajiksi.

Hassinen muistutti, että jotain on pahasti vialla, kun henkilökohtaiset kaunat nousevat niin pintaan, että ne voidaan politisoida.

– Äänestäminen ei ole rationaalista toimintaa. Jos jokin puolue tukee henkilökohtaisia kaunoja, se saa suuren kannatuksen.

Hassinen ei halua aplodeerata oikeistopopulismille edes yhteiskunnallisen keskustelun ravistelijana.

– Perussuomalaisten hommafoorumilaiset älähtivät äänekkäimmin.