tiistai 12. maaliskuuta 2013

Turun Sanomat: Kongolaisia järjestetty laittomasti Suomeen useina vuosina

Turun Sanomat: Kongolaisia järjestetty laittomasti Suomeen useina vuosina 12.3.2013

Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö on tutkinut laajaa rikoskokonaisuutta, jossa on paljastettu kaikkiaan viisi laittoman maahantulon järjestämistapausta.

Tapauksista kolme täyttää törkeän tekomuodon tunnusmerkistön. Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2009–2012.

Ensimmäisessä törkeän laittoman maahantulon järjestämisessä rikollisryhmän epäillään järjestäneen huhtikuussa 2009 kaksi Kongon demokraattisen tasavallan henkilöä laittomasti Suomeen toisille henkilöille kuuluvilla voimassaolevilla Kongon passeilla. Passeissa oli Suomen myöntämät pysyvät oleskeluluvat.

Suomessa asuvan kongolaistaustaisen miehen epäillään järjestäneen lähtöjärjestelyt Kongossa huomattavaa rahallista korvausta vastaan siten, että Kongosta matkustettiin Etiopian kautta Ruotsiin, josta edelleen Suomeen. Laittomat maahantulijat ovat hakeneet turvapaikkaa vasta viikkoja laittoman maahantulon jälkeen.

Toisessa tapauksessa saman järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenten epäillään yrittäneen järjestää kongolaisnaisen kesäkuussa 2009 Kongosta Etiopian kautta Suomeen. Tässäkin tapauksessa käytettiin toiselle henkilölle kuuluvaa passia, jossa oli Suomen myöntämä pysyvä oleskelulupa.

Laiton matka kuitenkin keskeytyi Etiopiassa, jossa laiton maahantulija ja hänen kanssaan matkustanut rikollisryhmän jäsen puhutettiin Suomen suurlähetystössä. Laiton tulija käännytettiin takaisin Kongoon.

Kolmannessa tapauksessa eri rikollisryhmän epäillään yrittäneen järjestää kongolaisen naisen ja pojan ensin Kongosta Marokkoon, josta edelleen Moskovaan. Moskovasta matka jatkui syyskuussa 2011 Tolstoi-junalla kohti Helsinkiä.

Venäjän rajavartiopalvelu keskeytti kaksikon matkan koska he epäilivät, etteivät henkilöiden esittämät Kongon passit ole oikeiden henkilöiden hallussa. Venäjän rajavartiopalvelun ilmoittamien asiakirjatietojen perusteella tapauksessa oli yhdistäviä tekijöitä huhtikuun 2009 laittoman maahantulon tapaukseen.

Lisäksi esitutkinnan perusteella kahta Suomessa asuvaa kongolaistaustaista miestä on syytä epäillä kahdesta eri laittoman maahantulon järjestämisestä.

Esitutkintaa on tehty yhdessä Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön ja Pirkanmaan poliisilaitoksen kanssa. Esitutkinnan aikana kaksi henkilöä on ollut vangittuna. Heistä toinen on edelleen vangittuna. Esitutkinnassa on rikoksesta epäiltyjä yhteensä seitsemän eri henkilöä. Esitutkintapöytäkirja siirtyy Helsingin syyttäjänvirastoon kihlakunnansyyttäjä Mika Lopmerille.