Radio Pori: Jokainen muslimi uskoo omalla tavallaan

Radio Pori/STT: Jokainen muslimi uskoo omalla tavallaan 26.3.2013

Kirjailija Johanna Holmströmiä jännittää, miten Suomen muslimiyhteisö ottaa vastaan hänen uuden Itämaa-romaaninsa (Otava, 2013). Holmströmin teos kertoo Helsingissä elävistä musliminaisista, joista osa on maahanmuuttajataustaisia, osa syntyperäisiä suomalaisia, osa uskossaan horjumattomia ja osa hyvin maallistuneita.

– Romaani lähti osittain omasta elämästäni, sillä olin naimisissa arabialaisen miehen kanssa kymmenen vuotta. Olen myös katsellut vähän netin maahanmuuttokeskustelua ja miettinyt, että jonkun on pakko kirjoittaa tästä aiheesta vähän syvällisemmin ja asiantuntevammin.
Holmströmin avioliitto päättyi sittemmin eroon. Kirjailijan mukaan tämä vaikeutti Itämaan tekoa, koska teksti uhkasi mennä turhan henkilökohtaiseksi ja katkeraksi.
– Huomasin, että siitä ei synny hyvää kirjallisuutta, joten oli pakko fiktivoida kaikki henkilöt ja melkein kaikki tapahtumat. Mielestäni olen pystynyt olemaan neutraali, enkä ole mustamaalannut ketään.
Itä-Helsingin monikulttuurisessa Vuosaaressa asuvan kirjailijan lähipiiriin maahanmuuttajat ovat kuuluneet teinivuosista asti. Tällä hetkellä hänellä on muutama muslimiystävä, yksi heistä suomenruotsalainen käännynnäinen.
Itämaa on paikoin hyvin kriittinen muslimeiksi kääntyneitä syntyperäisiä suomalaisia kohtaan. Kirja kuvaa esimerkiksi yhteisön tiukkaa sisäistä kontrollia.
– Olen ymmärtänyt suomalaisten muslimien keskusteluista, että tällaisia ongelmia on: Keskitytään ulkoisiin seikkoihin, ei tueta toisia, vaan juoruillaan selän takana. On ehkä tarve todistaa, että on se maailman paras muslimi.

Pesäero Tervoon ja Snellmaniin

Nuorten musliminaisten ongelmia lännen ja idän ristipaineessa ovat suomalaisessa kaunokirjallisuudessa käsitelleet viime vuosina esimerkiksi Jari Tervon Layla (WSOY, 2011), Anja Snellmanin Parvekejumalat (Otava, 2010) ja Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet (Tammi, 2010). Itämaa eroaa näistä teoksista siten, että sen henkilöhahmojen määrittely yksiselitteisen hyviksi tai pahoiksi on melko mahdotonta.
– Siihen pyrin, sillä mielestäni se on todellisempaa. En ole elämässäni tavannut ihmisiä, jotka olisivat joko hyviä tai pahoja.
Holmström arvelee, että Layla, Parvekejumalat ja Minne tytöt kadonneet ovat saaneet alkunsa tunnepohjalta.
– Ovathan ne todella väkeviä kertomuksia. Omassa kirjassani halusin näyttää, ettei ole vain yhtä tapaa olla muslimi.

"Suomi ei ole kovin rasistinen"

Holmströmin mielestä Suomi ei ole kovinkaan rasistinen maa. Täällä kun asioista sentään keskustellaan, eikä rasismi ole syvällä yhteiskunnassa monien Aasian maiden tapaan. Suomalaisten asenteissa on silti parantamisen varaa, ja kirjailija itse puuttuu rasismiin aina, kun sellaista näkee.
– Tiedän, miltä rasistinen kohtelu tuntuu. Lähipiirini on haukkunut minua, koska olen suomalainen nainen – on esimerkiksi sanottu, että en ole oikea nainen. Se sattuu todella paljon.
Holmströmin mielestä vierasta uskontoa voi oppia ymmärtämään, mutta vieras kulttuuri on jo vaikeampi asia. Hänen itsensä on ollut vaikea käsittää arabikulttuurin kunnian käsitettä ja yhteisön nostamista yksilön ohi.
Kirjailija sanoo, että uskonto ja kulttuuri on mahdollista erottaa toisistaan.
– Muslimeiksi kääntyneet onnistuvat tässä aika hyvin. Itsekin opin erottamaan ne avioliitossani.