tiistai 12. maaliskuuta 2013

MTV3: Haavisto romaniongelmasta: Heidän omia kotimaitaan painostettava

MTV3: Haavisto romaniongelmasta: Heidän omia kotimaitaan painostettava 12.3.2013
MTV3: Haavisto suvaitsevaisuudesta: Cityihmiset luulevat muita suomalaisia junteiksi

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto on huolissaan romanien asemasta monissa Euroopan maissa.

Bulgariasta, Romaniasta ja osin Unkarista on lähtenyt liikkeelle romaneita, joita muut Euroopan maat eivät pidä omina kansalaisinaan. Romanikerjäläisten määrä myös Helsingin kaduilla lisääntyy aina kevään korvalla.

– Perusongelma on se, että romanien omat kotimaat eivät ole huolehtineet omista vähemmistöistään. Olen tavannut Suomeenkin tulleita Romanian romaneita, jotka sanovat, että heille tullimies laittaa kättä lippaa, että näkemiin ja älkää tulko takaisin. Näinhän maat eivät voi kohdella omia vähemmistöjään, Haavisto painottaa.

Maihin on syntynyt romanislummeja, joissa asutaan jopa maakuopissa. Haaviston mielestä ei ole ihme, jos ihmiset lähtevät etsimään parempaa elämää.

– Painehan romanien aseman kohentamisesta pitäisi kohdistua heidän omiin kotimaihinsa Euroopan unionissa. Maiden pitää laittaa romanien työ, koulutus ja terveydenhuolto kuntoon.

"En anna rahaa romaneille"

Haavisto sanoo suhtautuvansa Suomeen saapuviin romanikerjäläisiin valitettavana asiana.

– En anna rahaa heidän kerjätessään, sillä ajattelen, että en halua tällaista asiaa suosia. Jos he haluavat tulla Suomeen ja tehdä täällä töitä Euroopan alueen kansalaisena, heillä on siihen oikeus. En pidä kerjäämistä sellaisena asiana, jota pitäisi millään tavalla edistää.

Haavisto ei kannata kerjäämisen kriminalisointia.

– En kannata sitä, että heitä aletaan poliisivoimin viedä jonnekin tai heitä sakotetaan. Se aiheuttaa taas hyvin paljon ylimääräisiä kustannuksia. Meidän pitää painostaa heidän omia kotimaitaan auttamaan ongelmassa.

__________________________________

MTV3: Haavisto suvaitsevaisuudesta: Cityihmiset luulevat muita suomalaisia junteiksi

Maahanmuuttokriittisyys, sukupuolineutraalista avioliittolaista käytävä keskustelu ja internetin vihapuheet eivät ole kiristäneet suomalaisten asennoitumista erilaisiin ihmisiin, arvioi Vihreiden edunkuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto.

Haaviston mukaan enemmistö suomalaisista kuuluu suureen suvaitsevaisuuden virtaan, joka kohtelee arvostavasti jokaista ihmistä. Hän itse huomasi asian erityisesti presidentin vaalikampanjointinsa yhteydessä, kun kiersi Suomea puolisonsa Antonio Floresin kanssa.

– Ei siinä ollut eroa Helsinki vastaan maakunnat. Jos ajattelee tällaisella asteikolla kuinka me hyväksymme täällä toisiamme, niin minusta se on usein tämmöisten cityihmisten ennakkoluuloa, että muu maa on niin junttimaista. Luullaan, että kyllä me täällä kaupungissa ollaan niin hienoja ja suvaitsevaisia, mutta kun nuo muut on semmoisia. Ei se pidä paikkaansa.

Keskustelua tarvitaan

Suvaitsevaisuudella Haavisto tarkoittaa niin maahanmuuttajia kuin muita vähemmistöön kuuluvien ihmisien hyväksymistä.

– Suomessa on aika vahva suvaitsevainen pohjavirta jossa ihminen hyväksytään ihmisenä. Ymmärretään, että olemme erilaisia eri suhteissa ja juuri tähän asiaan esimerkiksi avioliittolain korjaus toisi uuden myönteisen tekijän. Tämä laki on nyt keskustelussa kaikkialla Suomessa ja siitä kuuluukin keskustella.

Haavisto arvioi, että esimerkiksi sukupuolineutraalin avioliittolain keskusteluun on vaikuttanut myös keskustelun vähäisyys. Suomessa on Haaviston mukaan ollut muita pohjoismaita vähemmän sukupuolineutraalia avioliittolakia pohjustavaa keskustelua.

– Tietysti nyt kun lainsäädännön kehittymistä on seurattu Englannissa, Ranskassa ja muissa pohjoismaissa, niin tietysti tulee sellainen tunne, että olisi järkevää, että Suomessa tämä lainsäädäntö olisi suurin piirtein samanlainen kuin näissä muissakin. Se alkaa tuntua vähän epätasa-arvoiselta jos tässä jäädään jälkeen.