Metro: Kirjailija sanoo vastaan rasisteille

Metro: Kirjailija sanoo vastaan rasisteille 24.3.2013

Kuusi vuotta sitten Johanna Holmström ärsyyntyi internetissä maahanmuuton ympärillä vellovaan keskusteluun.

–Keskustelu oli pinnallista. Halusin syventää sitä, mutta huomasin pian, ettei se onnistu netissä tai muutenkaan mediassa. Käytin sitten sitä väylää, joka minulle on suotu, eli romaanimuotoa.

Holmströmin romaani Itämaa ilmestyi maanantaina sekä suomeksi että ruotsiksi. Pääasiassa itähelsinkiläiseen lähiöön sijoittuvan romaanin tärkeimpiä teemoja ovat rasismi sekä naisen asema toisaalta suomalaisessa valtakulttuurissa ja toisaalta islaminuskoisessa kodissa. Keskeiset henkilöt ovat eri-ikäisiä ja eritaustaisia naisia.

Holmström kirjoitti Itämaan ruotsiksi. Alkuteoksen nimi on Asfaltsänglar eli asvalttienkelit. Se viittaa etenkin Ruotsissa esillä olleisiin tapauksiin, joissa maahanmuuttajatyttöjä on pudotettu parvekkeilta. Suomenkielinen nimi korostaa teoksen rasismiteemaa, ruotsinkielinen puolestaan naiskysymystä. Miksi näin?

–Asvalttienkelit on itse keksimäni nimi. Suomenkielinen kustantajani oli kuitenkin sitä mieltä, että se vaikuttaa nuortenkirjan nimeltä. He halusivat suomeksi nimen, joka olisi vakavampi ja viittaisi eri suuntaan, Holmström selittää.

Romaanin nimet kuvaavat myös eroa, joka maahanmuuttajiin liittyvässä keskustelussa on Suomen ja Ruotsin välillä. Täällä keskusteluun ei ole tullut mukaan erityissävyjä, joita Ruotsissa jo on.

–Suomessa rasismikeskustelu on vasta alkuvaiheessa. Ruotsissa on jo enemmän puhetta naisasiasta.

Holmström on yrittänyt romaanissaan pohtia, miten rasismista ja leimaavasta sukupuoliajattelusta voisi päästä irti.

–Suomessa tulee erityisesti musliminaisista puhuttaessa ilmi hyvin alkukantaisia käsityksiä. Saatetaan esimerkiksi sanoa, että heidän pitääkin olla alistettuja, koska se kuuluu heidän kulttuuriinsa. Mutta mehän ollaan täällä kaikki ihmisiä ihan samalla tasolla, kaikki naiset ja miehet. Miksi me eritellään näin? Holmström kyselee.

Holmström pitää outona, että esimerkiksi maahanmuuttajamiehiä syytetään suomalaisten naisten tasa-arvon loukkaamisesta, sillä myös suomalaiset itse haukkuvat naisia ihan samoin perustein ja keskustelevat, miten lyhyt hame saa olla.

–Silloin huomaa aika nopeasti, ettei me olla ihan kauhean pitkälle päästy, Holmström huokaa.

Kirjoittamisen lisäksi Holmström pyrkii vaikuttamaan omalla toiminnallaan. Kerran hän näki metrossa, miten keski-ikäinen mies haukkui vierasta lasta, koska tällä oli erivärinen iho. Holmström huomautti asiasta ja mies vaikeni.

–Aluksi pelkäsin, mutta mies vain istui alas ja oli ihan hiljaa. Hän ei ollut tottunut siihen, että kukaan sanoo mitään, varsinkaan 20 vuotta nuorempi nainen. Käytin lastenkasvatusauktoriteettiani, kahden lapsen äiti naurahtaa.

Ihmisten puolustaminen jäi tavaksi.

–Jos huomaan avointa rasismia, en ole enää hiljaa.

Holmström on lapsesta asti elänyt ympäristössä, jossa on näkynyt erilaisia ihmisiä ja erilaisia kulttuuritaustoja.

–Minulle se on täysin luonnollista. En voisi edes kuvitella toisenlaista Helsinkiä, hän tiivistää.