maanantai 18. maaliskuuta 2013

Yle: Rasisminvastaisella viikolla voi eläytyvä pakolaisen asemaan

Yle Kymenlaakso: Rasisminvastaisella viikolla voi eläytyvä pakolaisen asemaan 18.3.2013

Kouvolan koululaiset pohtivat kuvitteellisia kysymyksiä, jotka ovat pakolaiselle todellista elämää. Pitkän ja vaikean matkan vaikeudet eivät suinkaan pääty Suomeen.

Maailmalla vietetään tällä viikolla rasisminvastaista viikkoa. Kouvolassa teemaviikko näkyy esimerkiksi Monikulttuurikeskus Saagassa, jossa on mahdollisuus kulkea kuviteltua pakolaisen reittiä pitkin. Kouvolassa tie vie perille puolessa tunnissa, mutta elävässä elämässä pakolaisen matka voi kestää vuosia. Mukaan on ilmoittautunut esimerkiksi koululaisryhmiä.

Koululainen voi kokeilla pakolaisen roolia

Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Anna Buzaeva Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiristä kertoo, että ihminen joutuu esimerkiksi nopeasti päättämään mitä tavaroita ottaa mukaan pakomatkalle.

- Onko varaa maksaa salakuljettajalle? Mitä syön? Missä yövyn?, tällaisiin kysymyksiin koululainen joutuu vastaamaan, sanoo Buzaeva.

Pakolaisen matka päättyy lopulta Suomeen, mutta vaikeudet eivät suinkaan pääty siihen. Ilman kielitaitoa tai koulutusta sopetuminen uuteen ympäristöön ei ole helppoa.

- Toivottavasti ihmiset miettisivät myös sitä, miten he voisivat tukea tänne tulevien matkaa omalta osaltaan, Buzaeva toteaa.

Hyväksyntä helpommin sanottu kuin tehty

Yleisesti ottaen Anna Buzaeva uskoo, että ihmiseen vaikuttaa suuresti se, miten muut häneen suhtautuvat. Erilaisuuden hyväksyminen samalla helppo ja vaikea kysymys hänen mielestään.

- Pitäisi tietysti pyrkiä siihen, että ihminen hyväksytään sellaisena kuin on. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Tämän esiintuominen on yksi rasisminvastaisen viikon tehtävistä.

Rasisminvastainen viikko jatkuu keskiviikkona Kauppakeskus Veturissa olevalla konsertilla ja paneelikeskustelulla. Lauantaina Punaisen Ristin vapaaehtoiset keräävät samassa paikassa paperille kirjoitettuja ennakkoluuloja tuhottaviksi.


Mistä on kyse?
- Tällä viikolla vietetään maailmanlaajuista rasisminvastaista viikkoa
- Kouvolassa Monikulttuurikeskus Saagassa on mahdollisuus kulkea kuviteltua pakolaisen reittiä pitkin
- Teemaviikon aikana Kouvolassa järjestetään myös konsertti ja paneelikeskustelu