sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Iltalehti: Poliisi täsmentää lausuntoja: Aggressiivista ahdistelua syksystä lähtien

Iltalehti: Poliisi täsmentää lausuntoja: Aggressiivista ahdistelua syksystä lähtien 10.1.2016
Tiedote: Poliisi on tehnyt rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta uutenavuotena Senaatintorilla

Helsingin poliisin pysyy kannassaan, että viime aikoina tapahtuneet seksuaaliset häirinnät julkisella paikalla ovat uusi ilmiö.

Helsingin poliisi teki rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta Senaatintorilla uudenvuodenyönä. Poliisin tekemä rikosilmoitus perustuu järjestyksenvalvojan tekemiin havaintoihin.

Jo aiemmin poliisi tiedotti, että poliisille on ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta Senaatintorilla. Näistä kahdesta on tehty rikosilmoitus.

Poliisi korostaa, että seksuaalisen häirinnän ja muiden rikosten kohteeksi joutuneiden tulee tehdä rikosilmoitus oli ahdistelija perhetuttu, vieras, suomalainen tai ulkomaalainen.

- Poliisi tuomitsee yksiselitteisesti kaikenlaisen päälle käymisen ja seksuaalisen ahdistelun. Mikäli kokee joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, tulee asiasta tehdä rikosilmoitus matalalla kynnyksellä, Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki sanoo

Poliisi pysyy kannassaan, jonka mukaan syksyn aikana esille tulleet ahdistelu- ja raiskaustapaukset ovat uusi ilmiö, sillä yleisellä paikalla tapahtuneet lähestymistapaukset ovat tässä laajuudessaan selvästi aiempaa aggressiivisempaa. Aiemmista ilmiöistä ja yleisellä paikalla tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä poiketen epäiltyjä on kuvattu yksinomaan ulkomaalaisiksi.

-Yksittäisiä aggressiivisia tapauksia on ollut aiemmin, mutta asia on nyt syksyllä muodostunut sen verran laajamittaisemmaksi, että voidaan puhua jo ilmiöstä. Tässä ilmiössä uudenlainen piirre on se, että useissa tapauksissa uhreja on lähdetty seuraamaan yleisillä paikoilla, lyöttäydytty seuraan vasten tahtoa ja käyttäydytty aggressiivisesti ja seksuaalissävytteisesti, kertoo poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.

Helsingin poliisilaitos on kohdentanut ilmiöön merkittävästi tutkintaresursseja sekä tehnyt ennalta estävää työtä muun muassa. vastaanottokeskuksissa.

- Poliisi tulee jatkossakin panostamaan näkyvällä toiminnalla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen ja rikosten ennalta ehkäisemiseen, Aapio sanoo.

__________________________________

Tiedote: Poliisi on tehnyt rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta uutenavuotena Senaatintorilla

Helsingin poliisi tiedotti aiemmin, että poliisille on uudenvuoden tapahtumien osalta ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus. Senaatintorilla paikalla olleet järjestyksenvalvojat ovat kuitenkin saattaneet poliisin tietoon, että tapauksia olisi ollut useampia. Helsingin poliisi on kirjannut rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta myös muista järjestyksenvalvojien tekemistä havainnoista.

Poliisi korostaa, että seksuaalisen häirinnän ja muiden rikosten kohteeksi joutuneiden tulee tehdä rikosilmoitus matalalla kynnyksellä – olipa ahdistelija sitten perhetuttu tai ventovieras, suomalainen tai ulkomaalainen.

- Poliisi tuomitsee yksiselitteisesti kaikenlaisen päälle käymisen ja seksuaalisen ahdistelun. Mikäli kokee joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, tulee asiasta tehdä rikosilmoitus matalalla kynnyksellä, Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki painottaa.

Poliisille syksyn aikana esiin tulleet ahdistelu- ja raiskaustapaukset näyttäytyvät uudenlaisena ilmiönä, sillä yleisellä paikalla tapahtuneet lähestymisyritykset ovat tässä laajuudessaan aiempaa selvästi aggressiivisempia. Aiemmista ilmiöistä ja yleisellä paikalla tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä poiketen epäiltyjä on kuvattu yksinomaan ulkomaalaisiksi.

- Yksittäisiä aggressiivisia tapauksia on ollut aiemmin, mutta asia on nyt syksyllä muodostunut sen verran laajamittaisemmaksi, että voidaan puhua jo ilmiöstä. Tässä ilmiössä uudenlainen piirre on se, että useissa tapauksissa uhreja on lähdetty seuraamaan yleisillä paikoilla, lyöttäydytty seuraan vasten tahtoa ja käyttäydytty aggressiivisesti ja seksuaalissävytteisesti, kertoo poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.


Helsingin poliisilaitos on kohdentanut ilmiöön merkittävästi tutkintaresursseja sekä tehnyt ennalta estävää työtä mm. vastaanottokeskuksissa. Mitä tulee Senaatintorin tapahtumiin, poliisi varautui uuden vuoden viettoon perusteellisesti ja runsaalla näkyvyydellä uskotaan olleen rauhoittava ja rikoksia ennalta estävä vaikutus.

- Poliisi tulee jatkossakin panostamaan näkyvällä toiminnalla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen ja rikosten ennalta ehkäisemiseen, sekä puuttumaan kaikenlaiseen häiriökäyttäytymiseen, Aapio painottaa.