keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Iltalehti: Vaalilakuista nousi äläkkä: "Tämä on aivan älytöntä"

Iltalehti: Vaalilakuista nousi äläkkä: "Tämä on aivan älytöntä" 12.2.2014

Perussuomalaisten puoluesihteeri ihmettelee mainoslakujen herättämästä kriitikistä.

Perussuomalaiset ovat tilanneet Kouvolan Lakritsilta ison erän räätälöityjä lakurasioita jaettavaksi vaalikansalle turuilla ja toreilla. Lakurasian kuva näytettiin tiistai-iltana Ylen uutisissa, josta sen bongasi helsinkiläinen kaupunkivaltuutettu, joka älähti asiasta Twitterissä. Hänen mielestään lakut ovat rasistisia.

Rasian yhdessä kyljessä on perussuomalaisten logo ja lause "Saat mitä tilaat". Toisessa kyljessä on Kouvolan lakritsin logo: ihmiskasvoinen lakritsikarkki lippis päässään ja rusetti kaulassa.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on pöyristynyt puolueen tilaamien lakujen nostattamasta aallosta sosiaalisessa mediassa.

- Yhteiskuntahan on muuttunut ihan älyttömäksi, jos lakujen syönti rinnastetaan rasismiin. Tämä keskustelu on aivan älytön, puoluesihteeri sanoo.

Perussuomalaisten periaate toreilla jaettavista materiaalista on, että niitä tilatessa tulee suosia kotimaisia pientuottajia, kuten tässä tapauksessa Kouvolan Lakritsia. Puoluesihteeri ei halua selittää, mihin lakritsipaketin pintaan painettu slogan "Saat mitä tilaat" viittaa.

- Jokainen saa itse päätellä, mitä se tarkoittaa, Slunga-Poutsalo sanoo.

"Saattaa loukata"

Mainoslakuista sosiaalisessa mediassa älähtänyt nuorisotutkija ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo (vas) paheksuu perussuomalaisten ja Kouvolan Lakritsin makeisrasian välittämää viestiä.

- On selvää, että paketissa leikitään rasistisella symboliikalla ja ihmettelen kovasti, miksi perussuomalaiset ovat halunneet jakaa mahdollisille äänestäjilleen juuri tällaista pakettia, Honkasalo kommentoi.

Hän epäilee vahvasti, että paketin valinnan takana on ollut tietoinen tarkoitus herättää keskustelua.

- Jollei perussuomalaiset todellakaan ole pysähtyneet miettimään, että lakurasian mustaihoinen hahmo saattaa loukata joitakin ihmisiä, paljastaa se mielestäni raadollisesti, millaisessa valkoisen suomalaisen todellisuudessa he elävät, Honkasalo ihmettelee.

Slunga-Poutsalon mukaan laku-sanan yhteydestä tummaihoisiin ihmisiin ei edes keskusteltu puoluetoimistossa lakurasioista päätettäessä.

Honkasalon mielessä kulttuurissamme on paljon varsinkin Afrikkaan liittyvää kulttuurista kuvastoa, joka mystifioi maanosaa ja ylläpitää siirtomaavallan aikaista ajatusmaailmaa.

Fazerin lakupekka-logo poistui makeismarkkinoilta vuonna 2008 imago-ongelman vuoksi ja Brunbergin makeistehdas vaihtoi aiemmin neekerinsuukkoina tunnettujen tuotteidensa nimeksi Brunbergin suukko jo vuonna 2001. Myös Saksassa on vastaavan suukkomakeisen nimi muutettu neekerinsuukosta suklaasuukoksi.