Yle: Suomen ensimmäinen somalikirjailija: "Somalia on muutakin kuin sota ja ympärileikkaus"

Yle: Suomen ensimmäinen somalikirjailija: "Somalia on muutakin kuin sota ja ympärileikkaus" 11.2.2014
Helsingin Sanomat: Suomen ensimmäinen somalikirjailija käy sanoilla kaunaa vastaan

Suomessa ilmestyy torstaina ensimmäinen somalialaisen suomeksi kirjoittama romaani. Nura Farahin esikoiskirja Aavikon tyttäret kertoo aavikolla elävän somalinaisen tarinan. Farah haluaa, että kirja paikkaa suomalaisten vähäistä tietämystä somalikulttuurista.

Aavikon tyttäret kertoo Somalian aavikolla elävän naisen, Khadijan tarinan. Sukupuolensa takia hän joutuu aina tuntemaan olevansa miehiä arvottomampi.

Khadija ihailee kauniita somalirunoja ja mielellään sepittäisi ja esittäisi niitä itse. Mutta naisena hänen arkeaan aavikolla ovat vuohien, kamelien ja lasten hoitaminen sekä pitkät vedenhakumatkat. Runonlaulanta on somalimiesten etuoikeus.

- Saat suuren yleisön itsellesi, jos osaat puhua kauniisti. Ihmiset arvostavat somalikulttuurissa kaunopuheisuutta, Nura Farah kertoo.

Vaikka kirja kertoo ajasta runsas 60 vuotta sitten, runonlaulantaperinne elää Somaliassa yhä vahvana.

- Runot voivat kertoa rakkaudesta, sodasta tai vaikka kamelista. Voit keksiä runon ihan mistä vaan. Minun suosikkejani ovat rakkauden runot. Runot voivat aiheuttaa myös sotia: joku klaani voi laulaa toisesta klaanista ja sitten riidellään.
Farah toivoisi että runoperinne tulisi suomalaisille tutuksi ja Somaliasta tiedettäisiin muutakin kuin sodat ja ympärileikkaukset.

- Halusin erityisesti että lukijoille jäisi kirjastani mieleen runonlausunta ja he saisivat tietää aavikkoelämästä. Toivoisin, ettei tunnettaisi vain yhtä tarinaa somalialaisista. Tämä kirja ei ole vain somaleille, vaan se voi olla myös suomalaisille avartava.

Somalikirjat ovat harvinaisia

Nura Farah syntyi vuonna 1979 Saudi-Arabiassa. Lapsuutensa hän vietti Somaliassa. Sieltä Farah muutti 13-vuotiaana äitinsä ja sisarustensa kanssa Suomeen.

Uudessa kotimaassa elettiin lamavuosia ja Farahin mukaan rasismi kukoisti. Koulussa häntä kiusattiin ihonvärinsä takia. Koulutoverit eivät kutsuneet häntä nimellä Nura, vaan Neekeri.

Nykyisin Helsingissä asuva, ja laborantiksi kouluttautunut esikoiskirjailija ei ole itse asunut aavikolla. Kirjaansa varten hän luki Somaliasta kertovaa kirjallisuutta ja kuunteli aavikolla eläneen äitinsä ja sukulaistensa tarinoita entisestä kotimaastaan.

Aavikon tyttäret on ensimmäinen somalialaisen suomeksi kirjoittama romaani. Se on kirjallisuustapaus siksikin, että somalialaisten kirjoittamat kirjat ovat ylipäätään harvinaisia. Somalikirjailijoiden enemmistö on miehiä ja maan kirjallisuus on nuorta.

- Olen ensimmäinen, mutta toivoisin etten olisi viimeinen tässä lajissa.

Kirjankustantajien mukaan Suomessa maahanmuuttajat tarjoavat käsikirjoituksia julkaistavaksi vielä hyvin harvoin. Kustantajat vakuuttavat toivovansa, että moniäänisyys lisääntyisi: kirjoja julkaistaisiin, jos olisi tarjontaa.
Nura Farah kirjoitti esikositeostaan monta vuotta.

- Kirja on unelmieni täyttymys.

_______________________________________

Helsingin Sanomat: Suomen ensimmäinen somalikirjailija käy sanoilla kaunaa vastaan

Nura Farah on Suomen ensimmäinen somalikirjailija. Hän uskoo, että kirjat murtavat ennakkoluuloja.

Nura Farah, (s. 1979), on Somaliasta Suomeen 13-vuotiaana muuttanut laborantti, kirjailija ja puhekone.

"Joo. Joo", kerkeäkielinen nainen hoputtaa toimittajaa kysymään.

Öö. . .

"Somalien ongelma on klaaniajattelu. Se heijastuu perhetasolta koko yhteiskuntaan."

Tota. . .

"Niinpä. Perheessä suositaan poikia, politiikassa omaa klaania. Ei ihme, että koko ajan soditaan."

Farahin Aavikon tyttäret ilmestyy Otavalta torstaina. Romaani sijoittuu Somalian itsenäistymisen aikaan, 1960-luvun alkuun. Päähenkilö, Khadija-niminen nainen, naitetaan pyöreämahaiselle äijälle sadasta kamelista. Kirja kuvaa somaliperheen hierarkiaa ja eripuraisten klaanien kipuilua kohti yhteistä valtiota.

Somaliassa on taisteltu koko sen itsenäistymisen ajan. Farah tuli sisällissotaa pakoon Suomeen vuonna 1993.

"Perheemme vaihtoehdot olivat Ruotsi tai Suomi. Iskä, joka oli työskennellyt insinöörinä suomalaisten kanssa, sanoi lopulta suomeksi 'jumalauta' ja päätti, että menemme Suomeen."

Isä lähetti perheensä edeltä ja aikoi tulla myöhemmin perästä. Hän kuoli aivoverenvuotoon Somaliassa 2000-luvun alussa.

Luokan ainoaa maahanmuuttajaa kiusattiin helsinkiläisessä koulussa ankarasti.

Farahia haukuttiin "aivottomaksi neekeriksi", vaikka hän hallitsi enemmän kieliä kuin muut luokkalaiset yhteensä. Somalian ja arabian kielet lapsena oppinut Farah omaksui ruotsin vastaanottokeskuksessa Oravaisissa Pohjanmaalla. Suomen lauseet pyörivät päässä niin vinhaan, että Farah ryhtyi purkamaan niitä tarinaksi paperille jo 2000-luvun alussa.

"Mutta se oli kauheaa tekstiä. Juttuni kertoi somalitytön elämästä Suomessa. Tajusin, ettei minua kiinnosta Suomi vaan Somalian historia. Luin lisää kaunokirjallisuutta ja aloitin uudestaan neljä vuotta sitten. Olin yhä hurjan itsekriittinen. Pelkäsin tekeväni liikaa kielioppivirheitä."

Farah kirjoitti hirvittävän monimutkaisen tarinasyherön. Se rönsyili Somalian politiikkaa, historiaa ja eri henkilöiden juonenlankoja. Hän lähetti käsikirjoituksen kaikille suurille kustantajille. Otava otti yhteyttä, mutta asia ei koskenut käsikirjoitusta.

"Minut haluttiin opettamaan oikea lausuntatapa somaliankielisille sanoille Anja Snellmanin Parvekejumalat -romaanin äänikirjaversioon."

Vasta sen jälkeen Farah sai oman kustannustoimittajan. Hän oli edelleen huolissaan kieliopista, mutta kustannustoimittaja sanoi, että älä pilkuista välitä, anna palaa vain.

Laborantiksi kouluttautunut Farah painoi kahdeksantuntisia päiviä Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa, hoiti illan kotia ja kirjoitti yöt. Hän halusi kirjoittaa tekstiä, jonka takana voisi seistä 50 vuoden kuluttua.

Hän leikkasi tolkkua juoneen ja teki tarinasta suoraviivaisemman, romaanin.

Farah odottaa jännityksellä muiden Suomessa asuvien somalien reaktioita. Häntä harmittaa, että somalit lukevat niin vähän uuden kotimaansa kielellä.

"Se auttaisi heitä ymmärtämään tätä maata paremmin."

Suomalaisista kirjailijoista Farah pitää Sofi Oksasesta ja Jari Tervosta. Hänen suurin sankarinsa on nigerialainen Chimamanda Ngozi Adichie, jonka Kotiinpalaajat -romaani hänellä on nyt kesken.

Farah ei kuitenkaan millään malttaisi puhua kirjallisuudesta. Hän poukkoilee vähän väliä politiikkaan, varmaan siksi, että hän on demarimielinen ay-aktiivi ja varatyösuojeluvaltuutettuna Evirassa.

"Olen päässyt luottamustehtäviin sosiaalisuuteni takia. En ole antanut itseni katkeroitua lapsuuden kiusaamisen takia."

Farah pitää suomalaisia nykyään suvaitsevaisina.

"Nuoret miehet tervehtivät, avaavat oven ja auttavat kantamaan ostoksia. En usko, että netin huutelijat edustavat yleistä mielipidettä."

Sen sijaan Farahia sieppaa suomalaisen median kuva Somaliasta.

"Merirosvoja on kauhisteltu viime vuosina yksipuolisesti. Tärkeintä on ymmärtää, miksi tavalliset somalinuorukaiset ryhtyvät kaappareiksi. Mieti: Suuryritykset ovat tuhonneet kalavedet. Rantaan huuhtoutuu muovia. Perhe pitää elättää. Kai suomalaisetkin hermostuisivat, jos muut maat pilaisivat heidän rannikkonsa."

Somaliassa asuu ihmisiä, jotka eivät ole nähneet sodatonta päivää. Sukupolvelta toiselle periytyvä kauna on myös Aavikon tytärten teema.

Farah toivoo, että Suomessa viimeistään seuraava somalisukupolvi saa luvan kokea itsensä täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Rattaissa tuhisee Farahin esikoispoika. Kunnon somaliäitinä hän tietää, mitä pikkumieheltä odottaa.

"Toivottavasti hän kapinoi vanhempiaan vastaan. En minä kasvata lasta. Lapsi kasvattaa minut."