perjantai 28. helmikuuta 2014

Yle: Poliisi takavarikoi khat-huumetta henkilöautosta

Yle: Poliisi takavarikoi khat-huumetta henkilöautosta 28.2.2014

Poliisi on tehnyt Lieksassa suuren khat-huumeen takavarikon. Tienpäällä pysäytetystä autosta löytyi kaikkiaan noin 7,7 kiloa khatia. Autossa oli kolme miestä, joita kaikkia epäillään huumausainerikoksesta. Lisäksi auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.

Poliisi pysäytti perjantaina Lieksassa Joensuun suunnasta tulleen henkilöauton, jonka epävarmasta ajosta oli ilmoitettu hätäkeskukseen. Poliisin tutkiessa tapausta autosta löytyi suuri määrä, noin 7,7 kiloa Khat-huumausainetta. Huumeena käytettävien kasvien huumausainepitoisuus on poliisin mukaan pieni.

Kaikkia kolmea autossa ollutta miestä epäillään huumausainerikoksesta. He ovat syntyneet 1960- ja 1970-luvuilla. Tämän lisäksi auton kuljettaja vietiin verikokeisiin hänen ajokunnon selvittämiseksi. Häntä epäillään rattijuopumuksesta.

Khat-huumeen osuus kasvussa

– Tullin takavarikoimien huumausaineiden kokonaismäärä on noussut vuonna 2013. Nousu on suurinta khat-huumeen osalta. Kaiken kaikkiaan Tulli on takavarikoinut huumausaineita yhteensä hieman yli 5 000 kiloa, Tullin rikostorjuntapäällikkö Hannu Sinkkonen kertoo.

Tullin takavarikoimien huumeiden kokonaismäärästä valtaosa oli juuri khatia.