HS: Ympäristöpakolaisista ei pidä tehdä pakolaisten aatelia

Helsingin Sanomat/Vieraskynä:
Merit Hietanen: Ympäristöpakolaisista ei pidä tehdä pakolaisten aatelia

Kansanväliset järjestöt – mukaan lukien YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM – ovat ottaneet ympäristöongelmien vuoksi muuttavien eli niin sanottujen ympäristöpakolaisten suojelun asiakseen.

Käsite ympäristöpakolainen on kuitenkin harhaanjohtava, sillä toistaiseksi ympäristösyiden, kuten ilmastonmuutoksen tai luonnonmullistusten, takia muuttava ei ole kansainvälisen oikeuden edessä pakolainen eikä oikeutettu kansainväliseen suojeluun. Virallisen pakolaisstatuksen saa vain vainon takia kansainvälisen rajan ylittänyt henkilö – ei ympäristösyistä pakeneva.

On myös vaikea tunnistaa, mitkä tekijät todella ovat muuton taustalla.

Olisivatko esimerkiksi Saharan autiomaan laajentumisen takia pakenevat ympäristöpakolaisia, elintasopakolaisia vai varsinaisen vainon takia pakenevia ja siksi pakolaisstatukseen oikeutettuja?

Huolimatta tästä käsitteellisestä epämääräisyydestä UNHCR ja IOM ovat yhdessä valtiollisten päättäjien kanssa laatineet erilaisia strategioita, joissa on määritelty, miten juuri niin sanottujen ympäristöpakolaisten muuttoliikkeeseen pitäisi reagoida.

On ehdotettu, että tuettaisiin ympäristöuhkien kanssa kamppailevaa lähtömaata ja parannettaisiin sen oloja. Tämä olisi länsimaille huomattavasti halvempi vaihtoehto kuin ympäristöpakolaisten integraatio oleskelumaahan.

On myös ehdotettu pakolaisstatukseen oikeuttavien perusteiden laajentamista siten, että turvapaikan saisivat myös ympäristöongelmien vuoksi muuttavat.

Lisäksi on ehdotettu, että käyttöön otettaisiin uudenlaisia oleskelulupia, jotka tarjoaisivat luvan saajalle vähemmän oikeuksia kuin tavallinen oleskelulupa. Tällaiset luvat olisivat kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, sillä etenkin ympäristön tuhoutumista pakenevien on mahdotonta palata lähtöalueelle.

Keskustelussa ovat jääneet vähemmälle huomiolle esimerkiksi ne, jotka lähtevät liikkeelle äärimmäisen köyhyyden ajamina ja jotka siksi usein muuttavat ilman laillisten väylien tuomaa turvaa.

Keskusteltaessa ympäristöpakolaisista tulisikin ymmärtää, että ympäristöongelmat ovat vain yksi sosioekonominen liikkeellepaneva tekijä. Onko siis perusteltua taata suojelu niille, jotka pakenevat ympäristösyistä, mutta ei niille, jotka pakenevat muista sosioekonomisista syistä?

Kansainvälisillä järjestöillä on omat syynsä korostaa ympäristöuhkien vuoksi muuttavien suojelun tarvetta.

Ympäristöasioista on syntynyt suuri kansainvälinen liike, joka poikii järjestöille paljon rahaa. Vaikka ympäristökysymykset eivät kuulukaan UNHCR:n alkuperäiseen mandaattiin, järjestön on vaikea olla ottamatta niihin kantaa.

On arvioitu, että ympäristöongelmien vuoksi paenneita on tulevaisuudessa 150–250 miljoonaa. Sen rinnalla pakolaisstatuksen saaneiden määrä on pieni. Tämä saattaa UNHCR:n vaikeaan tilanteeseen, sillä järjestö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan pakolaisjärjestöksi. Sen mandaattiin eivät kuulu sosioekonomisista syistä pakenevat, eivät siis myöskään ympäristöpakolaiset.

UNHCR:n tarpeellisuus länsimaille väheneekin sitä mukaa kuin pakolaisten merkitys kansainvälisessä muuttoliikkeessä käy yhä vaatimattomammaksi ja muiden muuttajien, kuten ympäristö- tai elintasopakolaisten, rooli kasvaa. Tällöin UNHCR:n rahoitus on entistä epävakaammalla pohjalla.

Vaikka UNHCR on toistaiseksi maailman johtava pakolaisjärjestö, se on armottoman riippuvainen rahoittajamaiden anteliaisuudesta. Se joutuu toimimaan paljolti rahoittajiensa intressien mukaisesti.

IOM on osoittanut olevansa kiinnostunut ympäristöpakolaisten hallinnoinnin johtamisesta. Näin se kilpailee isoista rahoista, jotka on varattu ympäristöpakolaisuuteen reagointiin.

IOM arvioi, että vuosittain noin 200 miljoonaa ihmistä ylittää kansainvälisiä rajoja siirtolaisina, pakolaisina tai muina muuttajina. UNHCR:n arvion mukaan muuttajista vain noin 12 miljoonaa on kansainvälisen oikeuden määritelmän mukaisia pakolaisia.

Kansainvälinen yhteisö ja länsimaat ovat vaikeuttaneet vainoa pakenevien pakolaisten maahanpääsyä ja vähentäneet turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvaa. Kansainvälistä suojelua ja avustusta ollaan siis rajoittamassa eikä lisäämässä.

Miksi sitten ympäristöpakolaisten suojelua kehitetään, kun muiden muuttamaan pakotettujen tukea ja suojelua heikennetään?

Länsimaat potevat huonoa omatuntoa siitä, että ne ovat ainakin osin aiheuttaneet ilmaston lämpenemisen ja täten myötävaikuttaneet inhimillisen kurjuuden lisääntymiseen.

Ne ovat kiinnittäneet ympäristöpakolaisiin erityistä huomiota etenkin siksi, että ne pelkäävät ympäristöpakolaisten muuttoaaltoa.

Vaikka pakolaisstatukselle onkin harkittu väljempiä kriteerejä, enemmän on keskitytty valtiollisten rajojen vahvistamiseen – muuttoliikkeen rajoittamiseksi.

Jotta kansainvälistä muuttoliikettä onnistuttaisiin vähentämään, pitäisi tukea ihmisten mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan muuttuvan ympäristön keskellä. Samalla olisi vähennettävä köyhyyttä ja lisättävä työmahdollisuuksia. Tämä rajoittaisi yleistä muuttoliikettä – oli sen syynä sitten paremman elintason tavoittelu tai ympäristönmuutos.

Merit Hietanen

Kirjoittaja on suorittanut pakolaisuuteen keskittyvän maisteriohjelman Oxfordin yliopistossa. Hän on tutkinut kansainvälisen yhteisön kiinnostusta ympäristöpakolaisten suojeluun.