perjantai 21. elokuuta 2009

MTV3: Romanikerjäläiset taivasalla maakunnissa


MTV3:
Romanikerjäläiset taivasalla maakunnissa
21.8.2009


Kunnat vaativat ohjeistusta siitä, miten kodittomia romanikerjäläisiä tulisi kohdella.

Viime kuukausina romanikerjäläiset ovat siirtyneet yhä pohjoisemmaksi ja pieniin maaseutukuntiin.

Kunnissa odotetaankin selkeitä ohjeita siitä, kenen vastuulla talvehtimaan jääneet, jopa navetoissa asuneet romanialaiset ovat.

Esimerkiksi Uudessakaarlepyyssä kahdeksanhenkinen romanialaisperhe häädettiin hiljattain ulos navetasta, jossa perhe oli asunut töiden loppumisen jälkeen. Nyt perhe asuu autossa.

Vapaaehtoisauttaja Heidi Joutsen-Peltokangas yritti turhaan hakea häädetyille apua viranomaisilta.

- Tilanne näyttää tosi surkealta. Kyllä minä ymmärrän, että nuoret ihmiset voivat asua autossa, mutta tämä perheen isä on todella huonossa kunnossa. On kauheaa, että he joutuvat nukkumaan istualtaan autossa, hän sanoo.

Suomen lain mukaan Suomen maaperällä olevia hädänalaisia ihmisiä on autettava ja heitteillejättö on rikos.

Romaniankerjäläiset ovat silti sosiaaliavun ulottumattomissa, eikä kotimatkoille Romaniaankaan löydy maksajia.

Taantuman odotetaan kasvattavan Suomeen tulevien kerjäläisten määrää.