perjantai 14. elokuuta 2009

YLE: Professori: Marjanpoimijoiden asema perustuslain vastainen


YLE Uutiset:
Professori: Marjanpoimijoiden asema perustuslain vastainen
Ukrainalaiset marjanpoimijat ahdingossa
14.8.2009

Ulkomaisten marjanpoimijoiden tulevaisuus vaakalaudalla
3.8.2009


Lapin yliopiston työoikeuden professorin Seppo Koskisen mukaan ulkomaisia marjanpoimijoita kohdellaan Suomessa perustuslain vastaisesti. Hänen mukaansa poimijoiden hyväksikäyttö on lopetettava ja heille on maksettava riittävä palkka.

Koskinen toteaa, että Suomi on perinteisesti ollut hyvinvointivaltio, johon liittyy keskeisesti periaate, että Suomessa työtä tekevät ovat suomalaisen työnsuojan piirissä.

- Tältä kannalta arvioiden tilanne ei ole edes meidän lainsäädäntömme mukainen. Kyllä se on lainvastainen, jopa voi sanoa, että perustuslain vastainen eli lainsäädännön taustalla olevien hyvien periaatteiden vastainen. Kyllä tällainen väärinkäyttö pitää lopettaa.

Koskisen mielestä suomalaisen poimijoiden tilaajan on vastattava kohtuullisesta palkasta. Hänen mukaansa suomalaisen työnantajan olisi otettava vastuu siitä, että poimijat saavat riittävän palkan.

- Ehkä se olisi realistisin keino hoitaa asia. Suomalaisen tilaajan kautta hoidettaisiin tämä asia edes jossakin määrin parempaan tilaan. Toinen olisi se, että työsuojeluviranomaiaset voisivat siihen panostaa tarkastustoiminnassaan, Koskinen arvioi.

_______________________

Ukrainasta Sodankylään tulleet marjanpoimijat ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon. Heikko mustikkasato on romahduttanut toiveet ansioista.

Elokuun alkupäivinä Sodankylään tulleet nuoret ukrainalaiset marjanpoimijat ovat ajautuneet heikkojen päiväsaaliiden takia rahalliseen ahdinkoon. Kotimaassa Lapin matkalle innostaneet toiveet hyvistä ansoista ovat vaihtuneet ankarasta puurtamisesta huolimatta tyhjiin ämpäreihin.

Osa nuorista on pystynyt poiminta-ansioillaan hädin tuskin maksamaan oleskelusta syntyneet kustannukset. Surkeat ansiot ovat pakottaneet jo osan ukrainalaisista kotimatkalle, vaikka taskussa ei ole ollut edes bensarahoja kotimaahan.

Epätoivo valtaa alaa

Sodankylän eteläpuolella marjanpoimintayhtiölle vuokratussa mökkikylässä vallitsee tällä hetkellä hienoinen epätoivo. Hyvien ansioiden toivossa Sodankylään tulleet ukrainalaiset ovat hyvin pettyneitä ja jopa epätoivoisia. Yhdeksän tunnin poimintareissultaan palanneen viiden nuoren ukrainalaisen joukko ei juuri riemuinnut päivän ansioista. Tästä huolimatta hankaluuksia pelänneet nuoret eivät halua mielellään puhua ahdingostaan.

Torstain mustikkasaalis tuotti nuorelle poimijalle päivän kilohinnalla vain vajaat 15 euroa. Bensakulujen lisäksi pakollisia kustannuksia syntyy mun muassa asumisesta. Yhden nuoren vajaan kahden viikon saalis on reilut sata kiloa eli alle 150 euroa.

Paluu kangastaa mielessä

Sodankyläläisessä mökkikylässä asuu viitisenkymmentä ukrainalaista ja venäläistä poimijaa. Yksi viiden hengen seurue oli lähtenyt jo kotimatkalle, koska tulot eivät olleet vastanneet odotuksia. Paluuta harkitsivat myös muut, kunhan viidensadan euron bensarahat olisivat kasassa.

Vuosien aikana ulkomaalaisten poimijoiden tilannetta seurannut Martti Kaltiokumpu on huolestunut tämän päivän tilanteesta. Hänen mielestään ulkomaisten poimijoiden kohtelu ei ole ihmisarvoista. Hänen kotioveaan on kolkutellut epätoivoinen ulkomainen poimija ja yrittänyt kaupata kumisaappaitaan, jotta saisi edes joitakin euroja elämiseen.

___________________________________

Marjojen heikko sato ja alhainen hintataso ovat tekemässä marjanpoiminnan kannattamattomaksi. Thaimaalaispoimijoita ei kannata enää ensi vuonna näillä hinnoilla Suomeen kutsua, arvioi kainuulainen marjayrittäjä Kari Jansa.

Thaimaasta kutsutut marjanpoimijat olivat heikoilla jo viime kesänä, tämä kesä voi viedä poimijat kokonaan pois Suomesta, arvioi Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa.

- Ei näin epävarmoille apajille poimijoita enää päästetä, ja onhan se ihan oikein. Takuupalkkoja ei voida maksaa, koska sen jälkeen verottaja tulkitsee kutsutut poimijat työntekijöiksi. Tämä ei jalostajille käy.

Marjamäärä on jäämässä heikoksi jo toisena perättäisenä kesänä. Jansan arvion mukaan Kainuusta poimittiin myyntiin vain kymmenesosa viimevuotisesta lakkamäärästä. Vaikka mustikkasadosta näytti vielä keväällä tulevan kohtuullinen, tällä viikolla alkanut osto paljasti karun totuuden. Halla iski mustikkaan odotettua pahemmin.

Lama iski marjanpoimintaan

Hallaakin pahempi isku tuli maailmanlaajuisesta talouskriisistä. Jansan mukaan koko alan kannattavuus on nyt vaakalaudalla.

- Euroopassa ja Venäjällä on hyvä sato ja laman takia työttömiksi joutuneita poimijoita on miljoonia. Tämä on painanut hintatason liian alas. Viime syksynä mustikasta pystyttiin vielä maksamaan lähes puolitoista euroa kilolta, nyt kokeillaan eurolla. Täytyy myöntää, ettei sillä saa maksettua edes kustannuksia.

Ruotsissa mustikasta maksetaan poimijalle noin 90 senttiä kilolta, muualla Euroopassa hinta on vieläkin alempi. Jansa ei usko, että hintatasoa saadaan kotimaisin voimin hilattua ylöspäin, koska marjabisnes on maailmanlaajuinen bisnes.

- Thaimaalaispoimijat ovat pettyneitä ja ovat sen myös ilmaisseet. Nyt vain täytyy toivoa, että he saavat edes jotain poimittua kulujensa peitoksi, sanoo Jansa.