maanantai 10. elokuuta 2009
Vartti: Asunnonhakija torpattiin vieraan korostuksen takia
Vartti:
Asunnonhakija torpattiin vieraan korostuksen takia
10.8.2009
Kuusi vuotta Suomessa asunut puolalaismies ei päässyt viime viikolla asuntonäyttöön Helsingissä sen vuoksi, että hän kuulosti ulkomaalaiselta. Miehen tavoittelema asunto oli yksityisen henkilön omistuksessa, mutta sitä välitettiin välitystoimiston kautta.
- Minulle sanottiin kiinteistönvälitystoimistosta, että asunnon omistaja haluaa vuokralaiseksi vain suomalaisia. En ollut kuitenkaan edes kertonut olevani ulkomaalainen, vaan he päättelivät sen korostuksestani, hämmentynyt ja syrjityksi itsensä kokeva mies kertoo.
Välitysfirma siirtää vastuun omistajalle
Asuntoa välittäneen kiinteistönvälitystoimiston toimitusjohtaja kiistää yrityksen syrjineen puolalaista. Hän vetoaa siihen, että asunnon yksityisellä omistajalla on oikeus päättää siitä, kenet hän haluaa vuokralaiseksi.
Viime viikon tapauksessa omistajalla oli ehdoton kanta siitä, että vuokraajan tulee olla suomalainen.
- On totta, että on siinä ja siinä, voidaanko me hakijalle sanoa siitä suoraan. Vaihtoehto on se, että me näytetään asunto tietäen, ettei hän sitä saa, toimitusjohtaja kertoo.
Vähemmistövaltuutettu: ”arveluttavaa”
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan yhdenvertaisuuslaki koskee kiinteistönvälittäjää, vaikka asunnon omistajalla olisikin oikeus valita vuokralaisensa. Ainakaan hakuvaiheessa ei Suurpään mielestä ole kenelläkään oikeutta sulkea pois ihmistä kansallisuuden vuoksi.
- Onhan se aika arveluttava käytäntö, mikäli suoraan sanotaan, ettei tule kysymykseenkään, jos et ole suomalainen, Suurpää toteaa yleisellä tasolla.
Yhdenvertaisuuslain nojalla ketään ei saa syrjiä yleisesti saatavissa olevien asuntojen haussa. Laki laajeni tämän vuoden maaliskuussa siten, että esimerkiksi etninen tausta ei saisi olla perusteena enää edes sijoitusasunnon vuokralaista valittaessa.
Puolalaismies ei ole toistaiseksi kannellut vähemmistövaltuutetulle tapahtuneesta.