keskiviikko 12. elokuuta 2009
HS: Tarkastus: Helsingin kerjäläisprojekti olisi pitänyt kilpailuttaa
Helsingin Sanomat:
Tarkastus: Helsingin kerjäläisprojekti olisi pitänyt kilpailuttaa
11.8.2009
Sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen olisi pitänyt kilpailuttaa myös 2008 alkanut kerjäläisprojekti, toteaa Helsingin kaupungin sisäinen tarkastus.
Kerjäläisprojektissa diakonissalaitoksen työntekijät kartoittivat Helsingissä olevien romanikiertolaisten tilannetta. Paavo Voutilainen on aiemmin työskennellyt Diakonissalaitoksen diakoniajohtajana.
Sosiaalijohtaja Voutilaisen käyttömenoista maksettiin Diakonissalaitokselle konsulttipalkkioita liki 160 000 euroa. Konsultoinnit koskivat Helsingin asunnottomuutta ja kerjäläisilmiötä. Kerjäläisprojektin osuus summasta oli 128 500 euroa.
Voutilainen teki konsulttisopimuksista virkamiespäätöksen, joka annettiin sosiaalilautakunnalle tiedoksi 3. kesäkuuta 2008. Lautakunta ei puuttunut asiaan.
Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että sisäisen tarkastuksen mukaan myös Voutilaisen kohua herättänyt 70 000 euron kalustehankinta olisi pitänyt kilpailuttaa.
Hankintalain mukaan julkinen hankinta pitää kilpailuttaa, kun sen arvo on 15 000 euroa tai enemmän. Sosiaalivirasto perusteli asunnottomuus-projektin osalta kilpailuttamatta jättämistä asiantuntemuksella, jota ei olisi ollut muualta saatavissa.
Kerjäläisprojektin suorahankinnan perusteluja ei mainita päätösluettelossa.
Mikäli sosiaalivirastolla on ollut perusteet kerjäläisprojektin suoraan tilaamiseen Diakonissalaitokselta, ne olisi pitänyt mainita hankintapäätöksessä, toteaa sisäinen tarkastus.