KSML: Anita Kärki: Vieraskoreus katosi ajat sitten

Keskisuomalainen: Anita Kärki: Vieraskoreus katosi ajat sitten 9.12.2009

Turvapaikan hakijoille on Geneven pakolaissopimuksessa määritelty selvät kriteerit, joiden mukaan hakemukset käsitellään. Hakemusten käsittely on hidasta, ja sitä se on ollut etenkin Suomessa.

Keskustelussa päällimmäisenä eivät kuitenkaan ole itse kriteerit, vaan turvapaikan hakijoita ja koko maahanmuuttoa koskeva keskustelu luiskahtaa toisen kulttuurin arvosteluun ja kyseenalaistamiseen. Tätä keskustelua käydään tunteiden, pelkojen ja mutu-ajattelun pohjalta.

Usein muun maalaiset ovat näissä puheissa laiskoja työnvieroksujia, jotka tulevat kuppaamaan erinomaiseksi arveltua sosiaaliturvajärjestelmäämme.

MAAHANMUUTTOKESKUSTELUSTA on vieraskoreus hävinnyt jo ajat sitten. Ehkä joku muistaa, miten vielä 1990-luvulla suvaitsevaisuus-sanalla oli hyvä kaiku. Nyt siitä on tullut kirosana.

Nyt muiden maiden kulttuureita kyseenalaistetaan jo toiseen ääripäähän saakka.

Vallalla on nyt ajattelu: "maassa maan tavalla tai maasta ulos". Teeman nostivat esille perussuomalaiset, eikä ajattelutapa ole enää vieras muillekaan puolueille.

Maahanmuutosta on keskusteltava, myös kriittisesti. Mutta keskustelun linjaajan tehtävä ei voi olla vain vastaansanojien hanskassa. Silti jo nyt näyttäisi syntyneen tilanne, jossa peruskriittiset vievät ja muut vikisevät.

OLIPA maahanmuuton syynä turvapaikan saaminen, työ tai avioliitto, on selvää, että maahanmuuttajia tulee Suomeen jatkossakin.

Keskustelun heilahtaminen suvaitsemattomuuden ääripäähän on johtanut jankuttavaan asetelmaan: jos sinulla ei ole samoja arvoja ja kulttuuritaustaa kuin minulla, et ole tervetullut. Ja jos teidän maahanne ei voi rakentaa meidän kirkkojamme, niin ei sitten kyllä meidän maahamme teidänkään. Kyllä näin on, niin!

Mutta "silmä silmästä, hammas hampaasta" -ajattelu ei ole länsimaisten demokratioiden perinnettä, eikä siihen kannata pyrkiä, vaan etsiä ratkaisut omista tasa-arvoa korostavista arvoistamme.

Länsimaisissa demokratioissa arvot pohjautuvat yksilön oikeuksiin. Muissa kulttuureissa yhteisö voi olla merkittävämpi arvo ja piirre vain korostuu vieraassa ympäristössä.

Ero näkyy esimerkiksi koulujen islamin uskoisten huivikielloissa, joissa ei ole aina huomioitu, että huivittomina tytöt joutuvat jättämään koulunsa kesken tai jäämään yhteisönsä ulkopuolelle. Harva keskenkasvuinen voi valita jälkimmäisen vaihtoehdon, eikä valtio olisi kuitenkaan valmis antamaan heille riittävästi apua.

HUIVI- tai minareettien rakentamisen kielto ovat esimerkkejä, miten päätöksenteko tarvitsee tuekseen käsityksen maahanmuuttajien kulttuurista. Eikä tiedon hankkiminen merkitse "hyysäämistä".

Olisi tietysti mainiota, jos "ne muut" ymmärtäisivät järkiintyä ja omaksuisivat meidän arvomme. Mutta kun se ei käskemällä toimi.

"Maassa maan tavalla" -politiikassa sopeutumisaikoja tänne "änkeäville" ei sallita, eikä meidän itsemme uskota tarvitsevan sopeutua muutoksiin.

Joka tapauksessa maahanmuuttajat ovat jo täällä, ja jotenkin myös heidän kanssaan on osattava elää.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja