Suomen Kuvalehti: Mikko Heikka: Islam muuttuu demokratian ystäväksi

Suomen Kuvalehti: Mikko Heikka: Islam muuttuu demokratian ystäväksi 24.12.2011

Nuori opettaja Hasan al-Banna perusti vuonna 1928 Egyptissä järjestön, jolle annettiin nimi Muslimiveljeskunta. Perustajan keskeinen oivallus oli, ettei islam ole oppikokonaisuus, vaan kokonaisvaltainen elämäntapa.

Pienestä alusta kasvoi mahtava järjestö, jolla on suuri poliittinen voima useimmissa arabimaissa. Liike pyrkii rakentamaan yhteiskuntaa, jossa vallitsevat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Tästä kertoo Egyptin Muslimiveljeskunnan julistus vuodelta 2006. Sen mukaan liikkeen tavoitteena on demokraattinen valtio, ei islamilainen teokratia.

Harvardin yliopiston professori Harvey Cox on tutkinut teoksessaan The Future of Faith (New York 2009) islamin viimeaikaista kehitystä. Hän on havainnut, ettei Muslimiveljeskunnan muutos demokratian takuumieheksi ole irrallinen ilmiö. Se heijastelee laajasti muslimien arvomaailman muutosta.

Islam on kasvanut viime vuosikymmeninä. Sillä on noin miljardi kannattajaa. Voimakkaan kasvun ohella islam on muuttunut sisällöllisesti. Muslimit ovat löytäneet uudestaan uskontonsa olemukseen kuuluvan lähimmäisen rakastamisen periaatteen. Islamin da’wa-käsite ilmaisee jokaiselle muslimille kuuluvan velvollisuuden kantaa vastuuta köyhistä. Aikaisemmin korostettiin muslimille kuuluvia hengellisiä ja opillisia velvollisuuksia.

Da’wan merkityksen syveneminen ja uudelleenmuotoilu ovat taustana muslimimaailmassa syntyneille maallikkoliikkeille. Niissä opetetaan, ettei pelkkä henkilökohtainen apu tai hyväntekeväisyys riitä. Myös yhteiskunnan on otettava vastuu kansalaisten hyvinvoinnista. Tästä syystä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on tullut osaksi muslimien uskoa. Voidaankin sanoa, että islam on ottanut ratkaisevan askeleen kohti kristillistä sosiaalietiikkaa.

Tämä painopisteen muutos ja uudenlainen yhteiskuntavastuun korostaminen ovat myös Muslimiveljeskunnan uuden sosiaalieettisen profiilin taustalla. Muutos poistaa lännen johtajien pelkoja. Arabimaiden islam on muuttumassa demokratian ystäväksi.

Tämä ei tietenkään merkitse, että arabimaiden muuttuminen demokraattisiksi valtioiksi olisi lyhyt ja kivuton prosessi. Muutos ottaa aikaa ja varmasti myös vastavoimia syntyy. Suunta kuitenkin näyttää selvältä.

Siksi Muslimiveljeskunta tarvitsee kaiken tuen sekä jo vakiintuneilta demokratioilta että muilta uskonnoilta.

Samanlainen muutos on tapahtumassa myös buddhalaisuudessa. Siitä kertoo Japanin suurimman buddhalaisjärjestön Soka Gakkain syntyminen. Sen juuret ovat perinteisessä uskonnollisessa tunnustuskunnassa, jonka nimi on Nichiren Shoshu. Tämä merkittävä uskonnollinen liike sai alkunsa 1200-luvulla ja sitä verrataan usein protestanttisen maailman uskonpuhdistukseen.

Muutamat Nichiren Shoshun jäsenet perustivat viime vuosisadan puolella järjestön, jolle antoivat nimen Soka Gakkai. Se tarkoittaa ”arvojen luomista”.

Järjestö pyrki muuttamaan Japanin autoritaarista kasvatusjärjestelmää luovempaan suuntaan. Soka Gakkai pyrki rohkaisemaan japanilaisia opiskelijoita innovatiiviseen ajatteluun. Liike kasvoi nopeasti, ja sillä on nykyään toimintaa 128 maassa. Järjestö keskittyy edistämään maailmanrauhaa, naisten oikeuksia ja uskontojen välistä dialogia.

Soka Gakkai korosti alusta lähtien maallikkojen asemaa uskonnossa, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja yhteiskunnallisia reformeja. Buddhismiin kuuluva tuonpuoleisuus sai rinnalleen vahvan tämänpuoleisuuden. Järjestön kansainvälinen presidentti Daisaku Ikeda onkin kutsunut liikettä humanistiseksi buddhalaisuudeksi.

Harvey Cox on tutkinut myös kehittyvien maiden helluntailaisuuden muutosta pelastukseen keskittyvästä liikkeestä yhteiskunnallisesti vastuulliseksi toimijaksi. Helluntailaisuus on perinteisesti ollut fundamentalistinen liike, jolle tärkeintä on kutsua ihmisiä pelastukseen. Sosiaalietiikka ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus eivät ole kuuluneet sen ohjelmaan. Cox on kuitenkin havainnut, että myös helluntailaisuus on muuttumassa yhteiskunnalliseksi toimijaksi.

Cox perustelee väitettään kenttätutkimuksilla, joita on tehty Manilan, Addis Abeban ja Soweton slummeissa. Tutkijat havaitsivat helluntailaisuuden muutoksen myös muiden miljoonakaupunkien slummeissa. Uskovat auttoivat huumeiden käyttäjiä Hong Kongissa, seksityöläisiä Bangkokissa ja Afrikan aids-potilaita.

Tutkijat löysivät helluntailaisuuden, jota he kutsuivat ”progressiiviseksi”. Cox toteaakin, että jotakin merkittävää on tapahtumassa helluntailiikkeessä. Kun sen tähtäin on ollut perinteisesti tuonpuoleisessa maailmassa, nyt se ottaa vakavasti Jeesuksen huolen sairaista, köyhistä ja syrjäytetyistä.

Cox ennustaa, että tulevaisuuden helluntailaisuus yhdistää karismaattisuuden sosiaaliseen vastuuseen. Hän ei pidä mahdottomana, että vanhat kiistakumppanit vapautuksen teologia ja helluntailaisuus löytävät toisensa.

Cox korostaa, että tähän asti helluntailaisuuden vaikutus demokratiaan on ollut epäsuoraa. Tässä hän viittaa Alexis de Tocquevilleen, jonka mielestä uskonto on demokratian hedelmällisin maaperä. Tocquevillen käsityksen mukaan uskonto ei ole suora demokraattinen toimija.

Nyt tämäkin raja on Coxin mielestä murtumassa. Kun Latinalaisen Amerikan köyhä saa kuulla helluntaiseurakunnan kokouksessa, että hän on arvokas, tästä on lyhyt matka politiikkaan. Jos kerran on arvokas Jumalan edessä, miksei olisi arvokas myös poliittisille päättäjille?

Fatalismi on väistymässä Etelä-Amerikan slummeissa. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että helluntailaisuudesta on tulossa väkivallattoman sosiaalisen muutoksen käynnistäjä Etelä-Amerikassa.

Harvey Coxin teesi on, että suurten maailmanuskontojen muuttuminen demokratian puolestapuhujiksi on arvokas poliittinen pääoma. Muutosprosessi tulee nostamaan uskonnot maailmanpolitiikan näyttämölle.

Tulevaisuuden maailmassa uskonto ei ole irrallaan elämästä, vaan hengellinen lävistää maallisen. Pyhä on läsnä sekulaarissa.