sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Turun Sanomat: Lähes puolet poliisin tutkimista ulkomaalaisista ajokorteista vääriä

Turun Sanomat: Lähes puolet poliisin tutkimista ulkomaalaisista ajokorteista vääriä 12.18.2011

Keskusrikospoliisin tutkittavaksi tulevista ulkomaalaisista ajokorteista noin 40 prosenttia osoittautuu väärennetyiksi. Krp:n tutkittavaksi päätyy ajokortteja, joiden omistajat haluavat vaihtaa korttinsa suomalaiseksi.

Rikosinsinööri Petri Varjos Krp:n rikosteknisestä laboratoriosta kertoo, että tutkittavien ajokorttien laatu voi olla turvatasoltaan erittäin heikko. Silloin edes rikostekninen laboratorio ei välttämättä pysty selvittämään niiden aitoutta.

Lupahallintopäällikkö Minna Gråsten poliisihallituksesta kertoo, että monessa maassa ajokortin väärentäminen on helpompaa kuin Suomessa. Edes EU:n alueella ei kaikissa maissa ole vielä käytössä muovikortti, vaan niissä käytetään pahvisia ajokortteja, joihin on niitattu henkilön kuva.

– Me emme voi vaikuttaa muiden EU-valtioiden hallinnollisiin menettelytapoihin. Esimerkiksi Belgiassa on vielä käytössä pahvinen ajokortti, hän sanoo.

Suomi on mukana kansainvälisissä sopimuksissa, joiden mukaan poliisin on vaihdettava ulkomaalainen ajokortti suomalaiseen puolen vuoden maassa oleskelun jälkeen.

LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA