perjantai 30. joulukuuta 2011

YLE: Maahanmuuttajille ehdotetaan työpaikkakiintiötä

YLE Savo: Maahanmuuttajille ehdotetaan työpaikkakiintiötä 30.12.2011

Maahanmuuttajien työllistymistä saatetaan pian edistää Kuopiossa kiintiön tapaisen ratkaisun avulla. Kuopion kaupungin sosiaalijohtaja Jarmo Rautjärven mielestä kaupunki voisi päättää suosituksesta, jonka mukaan ulkomaalaistaustaisia palkattaisiin vähintään suhteellista väestöosuutta vastaava määrä.

Nykytilanteessa se tarkoittaisi Kuopion kaupungilla runsasta sataa työntekijää.

- Koulutusta ei voi ohittaa rekrytoinnissa, mutta pidän suositusluontoisten tavoitteiden asettamista hyvänä ajatuksena, Rautjärvi sanoo.

Rautjärven mukaan maahanmuuttajien määrän lisääminen kaupungin palveluksessa olisi myös palvelua parantava tekijä, koska myös asiakkaista entistä suurempi osa on ulkomaalaistaustaisia.

Kuopion yliopistollisen sairaalan rekrytointipäällikkö Marja Hietamäki uskoo, että myös KYSissä tehdään ensi vuonna linjaus siitä, miten ulkomaalaistaustaisten palkkaamista lisätään.

- Kyse on lähinnä työvoiman riittävyydestä, Hietamäki tiivistää.