tiistai 20. joulukuuta 2011

Turun Sanomat: Operaattorien vastuu selvitettävä

Turun Sanomat, pääkirjoitus: Operaattorien vastuu selvitettävä 20.12.2011

Internetissä vellova kansalaiskeskustelu tuottaa jatkuvasti laillisuuden rajoja koettelevia lieveilmiöitä. Vaikka alan lainsäädäntöä on tarkennettu ja päivitetty, edelleen nettifoorumeilla törmätään rikosvastuun mentäviin aukkoihin.

Yksi selvennystä kaipaava normi liittyy nettifoorumeilla julkaistuihin vihapuheisiin. Valtakunnansyyttäjävirasto ja poliisi haluaisivat ulottaa rikosvastuun kansanryhmää vastaan kiihottamisesta kirjoittajan ja julkaisijan eli sivuston ylläpitäjän lisäksi verkkopalveluja tarjoaviin operaattoreihin.

Tähän asti on katsottu, että koska teleoperaattori mahdollistaa vain teknisesti tekstin julkaisemisen, eikä vaikuta viestin sisältöön, sitä ei voida panna vastuuseen loukkaavan kirjoituksen julkaisemisesta. Ei liene yllätys, että tätä tulkintaa operaattorit itse vahvasti kannattavat (TS 19.12.). Niiden näkemystä tukee myös sähkökauppalaki.

Olennaista tietysti on, harjoittaako teleyhtiö vain verkkoyhteyksien ja -palvelujen myyntiä vai ylläpitääkö se itse myös nettisivustoja. Edellisissä vastaan tulee viestintälaki, joka kieltää operaattoreita tarkkailemasta, millaista sisältöä verkossa liikkuu.

Poliisi ja syyttäjävirasto ryhtyivät kokoamaan yhteistä muistiota, jotta viranomaiset saisivat esimerkkien kautta selkeämmät ohjeet lain soveltamisesta. Vielä kuitenkin puuttuvat oikeustapaukset, joissa tuomioistuin määrittelisi, mikä on eri toimijoiden vastuu nettisivuston vihakirjoituksista.

Jotenkin nurinkurista on odottaa lain soveltajalta ratkaisua lain säätäjän jäljiltä syntyneeseen tulkinnanvaraisuuden ongelmaan. Yhtä outoa on panna merkille, miten liukkaasti internetin verkkotoiminnalla bisnestä tekevät yritykset heti tilaisuuden tullen vetäytyvät sananvapauden kannalta olennaisesta julkaisijan vastuusta.

Verkkolehti Uusi Suomi ohitti tunnontuskitta hovioikeuden päätöksen, jolla lehden blogisti, kansanedustaja James Hirvisaari tuomittiin sakkorangaistukseen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

_____________________________

Aamulehti: Nettikrapulassa

Kun oikein keittää mieltä, saattaa syntyä aihetta vihapuheeseen. Sellainen on vaikeasti määriteltävää, mutta viha-sanasta saa yksiselitteisiä viitteitä.

Mitäs se, jos sättii kaverilleen puhelimessa, mutta maailmaan on syntynyt tämä some, sosiaalinen media eri muodoissaan. Moni purkaa sinne sappeansa tuntemattomana, se siitä sosiaalisuudesta.

Nyt suunnitellaan, että teleoperaattorit, nämä sonerat ja elisat joutuisivat vastuuseen vihapuheista, joita netissä leviää (TS 19.12.). On selvää, että operaattorit vastustavat vastuuta, heillähän on vain piuhat ja kanavat.

Lehtien verkkosivuilla keskusteluista siivilöidään liiat vihat pois, mutta mahdollisuuksia vihaan on netissä miljoonakaupalla muutenkin.

Tässä sitä ollaan ikään kuin nettihumalan krapulavaiheessa. Netti on viisasten väline.

Nyt odottelemme oikeusistuinten ratkaisuja linjaamaan ”keskusteluittemme” laatua. Jotenkin sitä saattoikin jo odottaa.