perjantai 9. joulukuuta 2011

Kymen Sanomat: Ihonväristä sanaillut sai pullosta päähänsä

Kymen Sanomat: Ihonväristä sanaillut sai pullosta päähänsä 9.12.2011

Kiistakumppaninsa viime toukokuussa Kotkassa sairaalakuntoon teloneet kaksi kotkalaismiestä tuomittiin yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kotkassa perjantaina.

Tuomittujen ja tapauksen nähneen todistajan mukaan pahoinpitely sai alkunsa sanaharkasta pahoinpidellyn haukuttua kotkalaismiehiä ja näiden tummaihoista ystävää.

Toinen tuomituista, 19-vuotias kotkalaismies löi suutansa soittanutta pullolla päähän. Miehen yritettyä poistua paikalta kaatoi 20-vuotias kotkalaismies tämän aidan ylitse, jonka jälkeen alkoi uhrin lyöminen ja potkiminen.

Pahoinpitelyn uhrilla ei edelleenkään ole tapahtumista minkäänlaista muistikuvaa. Ilmeisesti pahoinpitely on johtanut tajuttomuuteen.

Uhri sai useita haavoja kasvoihinsa ja hänen tärykalvonsa repesi. Käräjäoikeus katsoi pahoinpitelyn tapahtuneen erityisen raa´alla ja julmalla tavalla, mutta piti ehdollista vankeustuomiota molemmille tekijöille riittävänä.

Vankeustuomion lisäksi tuomitut määrättiin maksamaan uhrilleen korvauksia kaikkiaan hieman yli 2 600 euroa.

Molemmat tuomitut määrättiin myös valvontaan reilun vuoden ajaksi.