torstai 10. tammikuuta 2013

HS: Suomi hyötyy virolaisista muuttajista ja sukkuloijista

Helsingin Sanomat: Suomi hyötyy virolaisista muuttajista ja sukkuloijista 10.1.2013
Helsingin Sanomat: Tuhannet seilaavat töihin lahden yli

Tutkija: "Virolaisista ei koidu juurikaan kustannuksia yhteiskunnalle."

"Edullinen diili Suomelle."

"Ilman virolaisia työntekijöitä metropolialue yskisi."

Näin Helsingin metropolialueen Virosta saamaa vetoapua kuvaavat kansainvälisen logistiikan asiantuntija Ulla Tapaninen Helsingin kaupungilta ja tohtori Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA -yhtiöstä.

Viron jäsenyys EU:sa ja eurossa on vauhdittanut tuntuvasti työvoiman liikkumista Suomenlahden yli. Ennestään reipasta tahtia kiihdytti talouskriisi, joka hävitti Virosta työpaikkoja ja pudotti palkkoja. Tuhansia virolaisperheitä siirtyi asumaan Suomeen.

"Ei ole kyse enää bussinkuljettajista ja rakennusmiehistä, vaan yhä koulutetummat, esimerkiksi lääkärit, muuttavat Suomeen", Laakso kertoo.

Virolaisista työntekijöistä ei Laakson mukaan koidu juurikaan kustannuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

"He eivät vaadi mitään erityispalveluja. He solahtavat muiden joukkoon."

Virossa käydään kovaa keskustelua siitä, kuinka Suomen paremmat sosiaalipalvelut houkuttelevat lisää perheitä pohjoiseen. Suurmuuttoa tosin rajoittavat metropolialueen paheneva asuntopula ja jatkuvasti kohoavat vuokrat.

Arviolta 30 000 virolaista sukkuloi lahden yli keikkatöihin säännöllisen epäsäännöllisesti.

Liikenteessä näkee yhä enemmän Viron rekisterikilvin varustettuja pakettiautoja. Pikkuyrittäjät rantautuvat metropolialueelle kiinteistöhuolto- ja siivoustöihin.

"Heillä on työvälineet mukana, ja toimistohan on kännykässä", Laakso kuvaa.

Keikkatöissä käyvien perheet asuvat Virossa, eikä kaupunkien tarvitse järjestää lapsille päivähoito- tai koulupaikkaa.

"Virolaisten työntekijöiden tulva Suomeen ei voi jatkua loputtomiin. On uhka, että yhä useampi suomalainen yritys perustaa tytäryhtiöitä lahden taakse", painottaa johtava asiantuntija Olli Keinänen Helsingin kaupungin talous- ja elinkeinokeskuksesta.