lauantai 7. marraskuuta 2015

Etelä-Suomen Sanomat: Turvapaikanhakijat pitivät äänekästä kokousta Hennalassa

Etelä-Suomen Sanomat: Turvapaikanhakijat pitivät äänekästä kokousta Hennalassa 7.11.2015

Lahdessa Hennalan hätämajoitusyksikössä oli lauantaina mielenosoitukselta vaikuttanut turvapaikanhakijoiden torikokous. Hennalan hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että kokouksessa ilmaistut asukkaiden huolenaiheet olivat entuudestaan tuttuja ja liittyivät keskuksen käytäntöihin.

- Tänään he tulivat isolla porukalla tapaamaan henkilökuntaa, heille se on päivittäinen torikokous. Turvapaikanhakijat tuovat henkilökunnalle esiin itselleen tärkeää asiaa josta sitten keskustellaan, Heikkilä kertoo.

Koska kaikki eivät mahdu joukolla toimistoon, jää porukkaa myös ulos ja tämä näkyy ohikulkijoillekin. Heikkilän mukaan monet suomalaiset, jotka eivät tee töitä tällaisten ihmismassojen kanssa, eivät tiedosta äänekkäidenkin torikokousten olevan normaalia elintapaa esimerkiksi irakilaisille.

Vastaava torikokous uutisoitiin ESS:ssä pari viikkoa sitten. Tuolloin irakilaisia huoletti tieto, että heidän mahdollisuuksiaan saada turvapaikka Suomesta aiotaan kiristää ja turvapaikka-anomusten käsittely on hidasta.

Poliisi oli seuraamassa lauantaina tilannetta, vaikka varsinaista tehtävää sillä ei ollut. Heikkilän mukaan näin halutaan varmistaa, ettei kokoontumiseen liity sisäistä tai ulkoista uhkaa.

Hennalassa olleen kokoontumisen tarkoitusta on ihmetelty muun muassa Facebookissa julkaisulla videolla.

Luottamus poliisiin kasvanut

Varsinaisia tehtäviäkin poliisilla on Hennalassa viime aikoina ollut. Aiemmin tällä viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä poliisi kävi kolme kertaa rauhoittamassa keskuksessa syntyneitä nahisteluja. Heikkilän mukaan nämä olivat tyypillisiä poliisitehtäviä, joissa kahdella asukkaalla oli tullut erimielisyyksiä keskenään.

- Kaksi ihmistä otti yhteen pihalla ja paikalla oli joukkokokoontuminen johon pyydettiin poliisi. Poliisi näyttää suomalaisen yhteiskunnan turvakulttuurin, että täällä ei joukkotappeluita tai väkivaltaa hyväksytä.

Heikkilän mukaan väkivaltaan on keskuksessa ehdoton nollatoleranssi.

- Jos väkivaltaan päästään kiinni, siitä on aina seurauksia. Poliisi ratkaisee sen, miten asiaa käsitellään. Väkivallasta epäilty voidaan esimerkiksi ottaa poliisin talteen 12 tunniksi, ja poliisi voi tiedottaa näistä järjestyshäiriöön perustuvista alueelta poistamisista.

Heikkilä huomauttaa, että kun asukkaita keskuksessa on yli 600, on nähtävissä koko elämän kirjo siinä missä suomalaisissakin kaupunginosissa.

Poliisi on saanut välikohtaukset rauhoittumaan nopeasti. Heikkilä arvelee, että turvapaikanhakijoille on saatu välitettyä viime viikkoina samaa luottamusta ja arvostusta poliisia kohtaan kuin mikä suomalaisillakin valtaosin on.

- Turvapaikanhakijoilla on usein ollut pelkoa siitä, onko poliisi samanlainen kuin heidän lähtömaissaan. Valtaosassa lähtömaita ei luoteta poliisin eikä juuri muihinkaan viranomaisiin.

Turvapaikanhakijoille on kerrottu suomalaisen poliisin oikeuksista ja velvollisuuksista ja siitä, että suomalainen poliisi ei ole korruptoitunut. Asiointi poliisin kanssa onkin sujunut Heikkilän mukaan aiempaa paremmin.