maanantai 23. marraskuuta 2015

Kirkko&Kaupunki: En ole rasisti, mutta...

Kirkko&Kaupunki: En ole rasisti, mutta... 23.11.2015

Maahanmuuttokriittisyydestä on monessa yhteydessä tullut peitenimi rasismille.

Rasistinen tai puolirasistinen puheenparsi on hiipinyt salonkikelpoiseksi yhä useammassa yhteydessä. Suusta jos toisesta kuulee sanat: en ole mikään rasisti, mutta. Sitten seuraa kannanotto, jolla enemmän tai vähemmän leimataan joku ihmisryhmä epämiellyttäväksi, epäilyttäväksi tai suorastaan rikolliseksi. Tämä voi kohdistua esimerkiksi ihonväriin, kansallisuuteen tai uskonsuuntaan.

Niin sanotusta maahanmuuttokriittisyydestä on monessa yhteydessä tullut peitenimi rasismille. Sen nimissä käytetään uskomatonta kieltä, joka on omiaan luomaan jyrkentyviä asenteita ja epäluuloja vähemmistöjä ja erilaisuutta kohtaan. Valitettavasti, sillä maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista pitäisi pystyä puhumaan ilman ihmisten ja ihmisryhmien leimaamista.


Rasismi on synti. Se aiheuttaa paljon pahaa. Ei vain niille, joihin se suoranaisesti kohdistuu vaan myös muun muassa perheenjäsenille ja ystäville. On paljon suomalaisia, jotka rakkaus on johtanut yhteen toisen väristen, toisin uskovien tai toisen maan kansalaisten kanssa. Myös näistä liitoista syntyneet, täällä ikänsä eläneet lapset saavat osansa rasismin seurauksista.

Jostain kummasta on suomalaiseen keskusteluun pullahtanut ajatus, että esimerkiksi rasistit olisivat kansanryhmä, joita ei saa arvostella, koska silloin syyllistytään muka heihin kohdistuvaan rasismiin. Ei se niin mene. Ei väärin tekemistä oikeuta se, että väärintekijöitä on paljon. Eivät murhamiehet tai raiskaajatkaan ole kansanryhmä, joita ei saisi tuomita, vaikka heitä olisi kuinka paljon.


Elämme oikeusvaltiossa. Asiat pitää tutkia ja sitten vasta tehdä lain mukaiset ratkaisut. Nykyään kylvetään liian usein epäluuloa ja vihaa. Se johtaa valitettavasti joskus myös oikeuden ottamiseen omiin käsiin. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Kirkon piirissä monet ovat ottaneet turvapaikanhakijat avosylin vastaan, mikä oikein onkin. Onpa jopa ystävystytty.

Ennustettavissa on, että vielä nähdään monet järkyt jäähyväiset, kun viranomaisilta tulee kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Tämä pitää myös meidän suvakkien hyväksyä. Kirkko ei voi olla mikään ylimääräinen vetoomustuomioistuin tai viime käden turvapaikka. En ole mikään rasisti, mutta silti oikeusvaltiossa on tyydyttävä viranomaisten ratkaisuihin.

Seppo Simola