tiistai 12. tammikuuta 2016

HS: Raision raiskausepäilyn tutkinta valmis – turvapaikan­hakijaa epäillään nyt törkeästä raiskauksesta

Helsingin Sanomat: Raision raiskausepäilyn tutkinta valmis – turvapaikan­hakijaa epäillään nyt törkeästä raiskauksesta 12.1.2016

Poliisi on saanut valmiiksi Raision marraskuisen raiskaus- ja hyväksikäyttöepäilyn tutkinnan. Rikosnimike muuttui tutkinnan aikana raiskausepäilyn osalta törkeäksi raiskaukseksi.

Lounais-Suomen poliisi epäilee 19-vuotiaan miehen syyllistyneen 24. marraskuuta yksityisasunnossa törkeän raiskauksen lisäksi törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Epäiltyjen rikosten uhri on 14-vuotias tyttö.

Rikoksista epäilty mies saapui poliisin mukaan Suomeen turvapaikanhakijana noin vuosi ennen Raision tapahtumia. Hän on ollut rikosepäilyjen vuoksi vangittuna marraskuun 27. päivästä lähtien.

”Alkutietojen perusteella tutkimme tapausta ensin tavallisena raiskauksena ja törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Raiskausepäilyn osalta rikosnimike muuttui törkeäksi raiskaukseksi, kun tutkinta eteni”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Lamppu.

Alle 18-vuotiaaseen henkilöön kohdistunut raiskaus ei ole rikoslain mukaan automaattisesti törkeä. Edellytyksenä on lain mukaan se, että tekoa on pidettävä myös kokonaisuutena arvioituna törkeänä.

Lampun mukaan keskeistä rikosnimikkeen muuttumisessa törkeäksi raiskaukseksi oli nimenomaan tapauksen kokonaisarviointi.

Poliisi siirsi tapauksen syyteharkintaan tiistaiaamuna. Käräjäoikeus on määrännyt, että mahdolliset rikossyytteet on nostettava 20. tammikuuta mennessä.

Jos syyttäjä nostaa 19-vuotiasta miestä vastaan syytteitä, oikeudenkäynnin pääkäsittely järjestettäneen helmikuun alussa.