sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Länsi-Savo: Suonsaaren vastaanottokeskuksessa nyrkkitappelu

Länsi-Savo: Suonsaaren vastaanottokeskuksessa nyrkkitappelu 3.1.2016

Mikkelissä Suonsaaren vastaanottokeskuksessa sattui lauantaina epäilty pahoinpitely. Itä-Suomen poliisilaitoksen tilannekeskuksen mukaan yksi henkilö otettiin kiinni nujakoinnin seurauksena.

Poliisin tietojen mukaan teräaseita tai muita aseita nujakassa ei käytetty. Rikosylikonstaapeli Matti Hämäläinen Itä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa, että kaksi vastaanottokeskuksen asukasta kävivät lauantai-iltana välienselvittelyä.

Paikalla oli noin kello 23 aikaan useita poliisipartioita. Hämäläisen mukaan poliisin yleiseen ohjeistukseen kuuluu, että vastaavissa tilanteissa partioita on aina vähintään kaksi.

​Tilannekeskuksesta kerrotaan, että poliisi tekee aika ajoin vastaanottokeskuksiin myös niin sanottuja ennaltaehkäiseviä käyntejä, joihin ei liity varsinaista poliisitehtävää.

Rikosylikonstaapeli Hämäläisen mukaan toinen launtaisen tappelun osapuolista sai päähänsä haavan, joka tarkistettiin Mikkelin keskussairaalassa.
– Mitään sen vakavampaa ei onneksi sattunut.

Poliisi ryhtyy tutkimaan tapausta pahoinpitelynä.