torstai 7. tammikuuta 2016

Yle: Turvapaikanhakijoita kääntyy kristinuskoon – halveksunnasta ja vaarasta piittaamatta

Yle: Turvapaikanhakijoita kääntyy kristinuskoon – halveksunnasta ja vaarasta piittaamatta 7.1.2016

Turvapaikanhakijoista osa kääntyy Suomessa kristinuskoon. Kirkon mukaan tilastoja kääntyjistä ei ole tehty, mutta ilmiö on tunnistettu useimmissa seurakunnissa.

Turvapaikanhakijoita hakeutuu Suomessa rippikouluun kääntyäkseen kristinuskoon. Kirkkohallituksen mukaan ilmiö on myös eurooppalainen, vaikkakaan mistään laajasta liikkeestä ei voida puhua.

Pakolais- ja maahanmuuttajatyön asiantuntija Marja-Liisa Laihia kirkkohallituksesta kertoo, että ilmiö on näkynyt useimmissa seurakunnissa siellä missä turvapaikanhakijoita on.

– Seurakunnat ovat olleet monin paikoin aktiivisesti vastaanottamassa tulijoita ja seurakuntien vapaaehtoiset ovat auttaneet heitä. Näin kontakteja syntyy helposti, Laihia sanoo.

Pelko ei estä kääntymistä

Lapissakin kristinuskoon kääntyviä muslimeita on tullut seurakuntien aikuisten rippikouluihin. Esimerkiksi Tervolassa ryhmässä on kolme muslimimiestä.

Irakista Suomeen turvapaikanhakijoina tulleista miehistä nuorin on ainoa englanninkielentaitoinen. Hän kertoo mielellään tarinansa, mutta nettiin hän ei nimeään tai kuvaansa halua.

– Koska pelkään Irakissa olevan perheeni puolesta. Heidät voidaan tappaa sen vuoksi, että minä vaihdan uskontoa, nuori mies kertoo.

Mies ei sen sijaan pelkää Suomessa olevien islaminuskoisten mahdollista halveksuntaa.

– En kuuntele heitä, enkä välitä heidän mielipiteistään. Haluan nyt vain katsoa eteenpäin ja tehdä tämän. En ole saanut apua täällä olevilta muslimeilta sen enempää kuin Irakissakaan.

Uskonnon vaihtamisen vapaus on perusoikeus

Uskonnon vaihtamisessa panokset ovat kovat, mutta auttaako se saamaan turvapaikan Suomesta? Holman mukaan uskonnon vaihtaminen ei vaikuta asiaan mitenkään.

Hän on keskustellut asiasta rippikoululaistensa kanssa ja tehnyt sen selväksi heti alkajaisiksi.

– Nämä irakilaiset olivat alkaneet jo kotimaassaan miettiä, kuinka siiamuslimit tappavat sunnimuslimeja ja sunnit siioja. Siiat ja sunnit tappavat myös kristittyjä, mutta kristityt eivät heidän maassaan tapa ketään. Se oli laittanut miettimään, Holma kertoo.

Suomessa kirkot ovat pitäneet tärkeänä uskonnon vaihtamisen vapautta. Viranomaisten suhtautuminen uskonnon vaihtajiin on kuitenkin ollut nihkeämpää, sanoo kirkkohallituksen asiantuntija Marja-Liisa Laihia.

– Usein ajatellaan, että uskonnon vaihtaminen on joku konsti, jolla yritetään vaikuttaa asioihin. On valitettavaa, että ihmisen perusoikeuteen suhtaudutaan näin nuivasti ja epäillen, Laihia kritisoi.

Hänen mukaansa ajatukset uskonnon vaihtamisesta ovat heränneet useimmilla jo lähtömaassa.

"Voisin tehdä töitä seurakunnassa"

Tervolassa rippikouluaan käyvä nuori irakilaismies ei ole kuullut perheestään kahteen viikkoon. Hänen äitinsä on kuollut ja veljensä vammautui vakavasti heidän kotiinsa tehdyssä iskussa.

Miehen haaveena on saada turvapaikka Suomesta ja hän näkisi itsensä mielellään työskentelemässä seurakunnassa.

– Voisin jäädä Tervolaan ja tehdä töitä Heikki Holman kanssa! Olen onnellinen kristittynä, mies hymyilee.

Irakiin hän ei aio palata. Jos turvapaikkaa ei Suomesta suoda, hän aikoo johonkin muuhun kristittyyn maahan.