maanantai 28. maaliskuuta 2011

HS: UNHCR: Pakolaisten määrä laski viime vuonna

Helsingin Sanomat: UNHCR: Pakolaisten määrä laski viime vuonna 28.3.2011
Asylum Levels and Trends in Industrialized Countries 2010 (pdf)

Länteen pyrkivien pakolaisten määrä on laskenut viime vuonna, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Viime vuonna teollisuusmaista haki turvapaikkaa 358 800 ihmistä eli viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009. Vuosituhannen vaihteeseen nähden laskua on yli 40 prosenttia.

Turvapaikanhakijoiden määrä laski erityisesti eteläisessä Euroopassa. Pohjoismaista lisäystä oli Tanskassa ja Ruotsissa, joissa kummassakin turvapaikanhakijoiden määrä nousi noin 30 prosenttia vuodesta 2009.

Laskua oli Norjassa ja Suomessa. Suomesta turvapaikkaa haki vuonna 2009 kaikkiaan 5 910 ihmistä, viime vuonna heitä oli 4 020.

YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun Antonio Guterresin mukaan muutos saattaa johtua joko siitä, että lähtömaissa olot ovat parantuneet tai siitä että teollisuusmaissa on kiristetty turvapaikan saantia.

Yksittäisistä maista eniten turvapaikkaa haettiin edelleen Yhdysvalloista. Toiseksi eniten turvapaikkahakemuksia jätettiin Ranskaan.

Ruotsista turvapaikkaa haettiin yksittäisistä maista neljänneksi eniten eli 31 800 ihmistä. UNHCR:n mukaan kasvun lisäys johtuu lähinnä Serbiasta tulevista pakolaisista. Heitä oli vuonna 2009 yhteensä 1 800, viime vuonna määrä oli kasvanut jo 7 900:teen.

________________________________________________________

Ulkoministeriön kehitysviestintä: Turvapaikanhakijoiden määrä maailmassa väheni 2010

YK:n pakolaispäävaltuutetun UNHCR:n tuoreen raportin mukaan yksittäisistä maista eniten turvapaikkahakemuksia jätettiin Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa.

Kaikkiaan teollisuusmaista haki turvapaikkaa 353 800 ihmistä, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna (2009) ja 42 prosenttia vähemmän kuin vuosikymmenen huippuvuonna 2001, jolloin turvapaikanhakijoita rekisteröitiin 620 000. Raportin tiedot on kerätty 44 teollisuusmaasta.

Turvapaikanhakijoiden lähtömaiden kärjessä oli Serbia, toisena Afganistan ja kolmantena Kiina. Ensimmäistä kertaa vuoden 2005 jälkeen Irak ei ollut kärkikolmikossa. Viidettä sijaa piti Venäjä ja kuudetta Somalia.

Euroopassa turvapaikanhakijoiden määrä kuitenkin kasvoi erityisesti Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa, Turkissa, Belgiassa ja Ranskassa. Pohjoismaista Suomen (-32 prosenttia) ja Norjan (-42 prosenttia) laskeneen hakijamäärään arvellaan heijastuvan Ruotsin ja Tanskan kasvaneisiin hakijamääriin.

Maailmanlaajuisesti Yhdysvallat säilyi suurimpana turvapaikanhakijoiden vastaanottajana – joka kuudes hakemus kohdentui sinne.

Ruotsi on maailman neljänneksi suurin turvapaikkahakemusten vastaanottaja. Viiden suurimman turvapaikkahakemusten vastaanottajan joukkoon lukeutuvat lisäksi Saksa, Ranska ja Kanada. Viiteen suurimpaan hakemusten vastaanottajaan kohdistuu kaikkiaan 56 prosenttia turvapaikkahakemuksista.

Viimeaikaiset kriisit kuitenkin osoittavat kehitysmaiden kantavan suurimman taakan, painottaa YK:n pakolaispäävaltuutettu António Guterres.

”Kehitysmaille lankeaa leijonanosa pakolaisten vastaanotosta. Omista ongelmistaan huolimatta Liberia, Tunisia ja Egypti ovat pitäneet rajansa avoimina apua tarvitseville. Ne tarvitsevat kaikkien maiden apua.”

___________________________________________

Among the European regions, the largest relative decrease in annual asylum levels was reported by the eight Southern European countries 9 which received 33,600 asylum requests during 2010, a 33 per cent decrease compared to 2009. This decrease is mainly due to the registration of fewer individual requests for international protection in Malta (-94%), Italy (-53%), and Greece (-36%). Compared to the latest peak in 2008 (74,400 claims), figures have more than halved (-55%).

In the Nordic countries, the number of newly registered asylum-seekers remained virtually unchanged compared to 2009 (50,900 claims), the Total second highest of the past seven years. However, there was a large increase in the number of asylum applications registered in Denmark and Sweden (about 30% each). This increase was offset by drops in Norway (-42%) and in Finland (-32%). Overall, Sweden remained the most important destination for asylum-seekers in the region with 31,800 asylum applications, followed by Norway (10,100) and Denmark (5,000).