lauantai 26. maaliskuuta 2011

Verkkouutiset: Yhteisvastuu EU:n turvapaikanhakijoista jakaa puolueita

Verkkouutiset: Yhteisvastuu EU:n turvapaikanhakijoista jakaa puolueita 26.3.2011

Puolueilla on erilaiset käsitykset siitä, pitääkö Suomen olla valmis ottamaan nykyistä vahvemmin vastuuta EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn pakolais- ja turvapaikka-aiheisessa paneelikeskustelussa lauantaina puolueilta kysyttiin, toimiiko niin sanottu Dublin-järjestelmä, jossa turvapaikanhakija voidaan palauttaa hänet ensimmäisenä vastaanottaneeseen maahan.

Tällä hetkellä joillakin Etelä-Euroopan mailla on suuria vaikeuksia ottaa vastaan niin suurta määrää turvapaikanhakijoita kuin maihin tulee, jolloin hakijat joutuvat olemaan epäinhimillisissä oloissa ilman suojaa tai toimeentuloa. Kreikan osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo todennut, että turvapaikanhakijoiden palauttaminen maahan rikkoo Euroopan ihmisoikeussopimusta, ja samankaltaisia ongelmia on Maltassa ja Italiassa.

Perussuomalaiset oli puolueista ainoa, joka jokseenkin ykskantaan totesi, että Dublinin sopimuksen mukaisia palautuksia pitää jatkaa, vaikka olot kyseisessä EU-maassa olisivat miten surkeat.

– Järjestelmä toimii, ja meidän on EU-tasolla vielä ajettava, että käännyttämiskulutkin olisivat perittävissä ensimmäiseltä vastaanottajamaalta, puoluetta edustanut kansanedustajaehdokas Simon Elo sanoi.

Thors: Välimeren ongelmiin varauduttava

Muut puolueet olivat valmiimpia katsomaan joustoja menettelyyn, jos ihmisiä on vaarassa kuolla huonoihin oloihin ja jos Etelä-Euroopan maat ovat vaarassa luhistua taakkansa alle.

– Dublin ajaa ihmisiä järkyttäviin kohtaloihin. Meidän täytyy auttaa, jos tietyissä maissa ei pystytä. Muuten he ovat laittomasti maassa ja joutuvat vetäytymään maan alle, enkä usko, että perussuomalaisetkaan haluaa tilannetta, jossa näitä ihmisiä käytetään halpa- tai orjatyövoimana, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ihmetteli.

Vihreiden oikeusministeri Tuija Brax kiirehti niin sanottua tilapäistä suojelumahdollisuutta, jota on aiemmin käytetty esimerkiksi Kosovosta paenneiden kohdalla. Sillä voitaisiin vastata akuuttiin isoon pakolaiskriisiin.

RKP:läinen maahanmuuttoministeri Astrid Thors katsoo, että Suomen pitää kuitenkin valmistautua siihen, että Välimeren alueen ison pakolaismäärän vuoksi esimerkiksi uudelleenkohdennettaisiin pakolaiskiintiötä, joka on tarkoitettu EU:n ulkopuolelta tulevien vastaanottamiseen.

____________________________________________________

MTV3: Isoäitipykälä saa kannatusta

Eduskuntapuolueissa on laajaa valmiutta tarkastella uudestaan niin sanotun isoäitipykälän lisäämistä ulkomaalaislakiin.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn turvapaikka- ja pakolaispolitiikan paneelissa tänään niin keskusta, SDP, kokoomus kuin perussuomalaisetkin pitivät mahdollisena, että lakimuutosta yritettäisiin uudestaan. Samoilla linjoilla olivat RKP ja vihreät. Vasemmistoliitto painotti, että suurin ongelma on nykyisen lain tulkinnassa eikä laissa sinänsä, muttei varsinaisesti tyrmännyt uudistamistakaan.

— Minusta sitä kannattaisi rauhassa uudestaan yrittää seuraavassa eduskunnassa, rauhallisemmassa ilmapiirissä, keskustaa edustanut puoluesihteeri Timo Laaninen sanoi.

Kaikki puolueet pitivät tärkeänä, että hakijoiden tilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti. Perussuomalaiset varoitti, ettei Suomeen tulosta saa tehdä liian helppoa, mutta piti silti lain tarkistamista mahdollisena.

Ulkomaalaislakiin sorvattavan isoäitipykälän tarkoituksena oli lisätä oleskelulupien myöntämistä täysi-ikäisen Suomen kansalaisen vanhemmille. Laki antaisi oleskeluluvan vain silloin, kun vanhemmat tarvitsevat huomattavan paljon huolenpitoa.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) yritti ajaa muutosta läpi viime vuonna sen jälkeen kun egyptiläisen ja venäläisen isoäidin kohtaloista nousi iso kohu.