keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Iltalehti: Persukahakka!

Iltalehti: Persukahakka! 30.3.2011

Intialaistaustaista ehdokasta syrjittiin vaalikentällä

SDP:n ehdokkaan Ranbir Sodhin vaalitilaisuus Vantaan Myyrmäessä sai ikävän päätöksen viime lauantaina, kun perussuomalaisehdokkaan taustajoukot heittivät ilmoille syrjiviä kommentteja.

- Homma alkoi siitä, kun he kysyivät, mitä mieltä olen EU:sta. Sanoin, että EU on hyvä, että kaveria ei jätetä, Sodhi kertaa.

Lausunnosta suivaantuneet miehet evästivät intialaistaustaista Sodhia tekemään politiikkaa omassa maassaan.

- Sanoin, että tämä on minun maani, rakastan Suomea.

Käämit paloivat lopullisesti, kun Stadin tähti -ravintolaa Helsingissä pyörittävä Sodhi tarjosi miehille töitä sen jälkeen, kun yksi miehistä oli paheksunut Kreikan tukemista ja huomauttanut, että hän on itsekin työtön.

- Sanoin, että tarvitsen siivoojan. Mies sanoi, ettei häntä kannata aliarvioida. Sanoin, että päinvastoin, olen ollut 23 vuotta Suomessa, aloittanut tiskaajana, vaikka olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri.

- Hän rupesi huutamaan, että mennään pihalle katsomaan, kuka on kuka. Sanoin, että mennään vaan, mutta kaveri poistui paikalta.


Puolin ja toisin

Vantaan perussuomalaisten puheenjohtaja Arja Niemelä kuulee välikohtauksesta ensimmäistä kertaa Iltalehdeltä.

- En tietenkään hyväksy asiatonta käytöstä.

Niemelä muistuttaa, että ehdokkailla on käytössään runsaasti politiikan ulkopuolisia tukihenkilöitä.

- Voi olla, että jotkin nuoret saattavat ruveta latelemaan maahanmuuttovastaista tekstiä.

Niemelä huomauttaa, että myös perussuomalaiset ovat joutuneet sietämään suosion kasvettua vaalikentillä törkeyksiä.

- Ihmiset tulevat sanomaan rumasti, että mitä huuhaajengiä te olette. Meitä yritetään ärsyttää, ja pienimmästäkin asiasta yritetään tehdä härkästä.

Vantaan kaupunginvaltuustossa vaikuttava Sodhi kertoo, ettei hän ymmärrä maahanmuuttajavastaisia asenteita.

- Olen parempi maahanmuuttaja kuin tavallinen suomalainen, joka ei käy töissä. Olen nähnyt Suomessa molemmat lamat ja selvinnyt hyvin.

- Nyt työllistän kymmenen nuorta ja maksan veroa huononakin vuotena 300 - 400 000 euroa. Pitkiä päiviä tehdään koko ajan.