Maia Fandi: Yhtä perhettä vai jako “meihin” ja “heihin”?

Maia Fandi: Yhtä perhettä vai jako “meihin” ja “heihin”? (blogi) 31.3.2011

Minua harmittaa käytävässä maahanmuuttokeskustelussa erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että mittasuhteet unohtuvat; on hyvä muistaa, että maahanmuuttajien määrä Suomessa on todella pieni, alle 3 %. Toiseksi harmittaa keskustelijoiden kyvyttömyys nähdä maahanmuuttoa laajemmassa kontekstissaan. Hyssyttely eikä hysterisointi auta, vaan avoin keskustelu asioista.

Maahanmuuttokeskustelussa huomio keskittyy usein pakolaisiin, vaikka heidän osuutensa kaikista maahanmuuttajista on pieni. Pakolaisten nouseminen toistuvasti maahanmuuttokeskustelun keskiöön johtunee siitä, että työperäisen maahanmuuton kaikki puolueet (enemmän tai vähemmän yksimielisesti hyväksyvät), mutta pakolaisia koskien mielipide-eroja löytyy. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että maailman köyhimmät maat kantavat suurimman vastuun maailman n. 13 miljoonasta pakolaisesta. Länsimaihin sijoittuu vain murto-osa ja Suomeen länsimaalaisittainkin vähän. Joillekin tämäkin määrä on aihe hysteriaan.

Kotimaan jättäminen on tragedia, joka väistämättä jättää jälkensä ihmiseen, joka sen ovat kohdannut. Ihminen ei kuitenkaan ole vain ja ainoastaan pakolainen, eikä varsinkaan vuosia tai vuosikymmeniä sen jälkeen kun on asettunut uuteen maahan. Hänellä on oikeus olla jyväskyläläinen, keskisuomalainen, työntekijä tai vaikka päättäjä – vaikka taustalla olisikin pakolaisuus.

En halua hyssytellä maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. On selvää, että maahanmuutosta aiheutuu ongelmia, jos maahanmuuttaneet jätetään uudessa kotimaassa syrjään, eikä heidän kotoutumistaan ei tueta – ihmisten joutuminen marginaaliin on aina ongelma, oli kyse sitten Jyväskylässä, New Yorkissa tai Bagdadissa syntyneestä. Maahanmuuttajien syrjäytymisen ehkäisyssä on tärkeää mm. kotoutumiskoulutus sekä vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa. Eri ryhmien välinen kasvokkainen kohtaaminen on tärkeää – puolin ja toisin. Tutkitusti rasistisimpia ovat ne ihmiset, joilla ei ole omia henkilökohtaisia kontakteja erilaisista kulttuuritaustoista tulevien kanssa. Samaa pätee myös asenteisiin muita vähemmistöjä kohtaan. Kasvokkainen kohtaaminen ja henkilökohtaiset kontaktit vähentävät ennakkoluuloja. Tämän vuoksi matalan kynnyksen kohtaamispaikat ovat äärimmäisen tärkeitä. Ettei syntyisi jakoja “meidän” ja “heidän” välille vaan kokemus siitä, että ollaan samaa porukkaa ja tämä maa on meidän yhteinen.

Vanhan kiinalaisen sananlaskun mukaan taivaan alla on vain yksi perhe. Allekirjoitan tämän viisauden; olemme samaa perhettä. Jokainen ihminen on tärkeä, riippumatta siitä, onko tullut muualta, uskooko toiseen jumalaan tai näyttääkö erilaiselta.

Tiistaina olin Monikulttuurisuuskeskus Glorian ja Keski-Suomen Yhteisöjen tuen (KYT) järjestämässä paneelissa Vihreiden edustajana. Myös tässä paneelissa puhututti maahanmuutto ja etenkin pakolaisuus. Perussuomalaisten ehdokas viljeli puheenvuoroissaan sanoja “elintasopakolainen” ja “turvapaikkashoppailu”, vastaten niillä kaikkiin esitettyihin kysymyksiin. Yleisön edustaja pyysi perussuomalaisten ehdokasta tekemään mielikuvamatkan ja eläytymään pakolaisen asemaan. Eli ihmisen asemaan, joka on menettänyt kotinsa, joutunut jättämään kotiseutunsa, kotimaansa, mahdollisesti menettänyt perheenjäsenensäkin. Ehdokas kieltäytyi “tällaisista hypoteettisista ajatuksista”. Yleisön edustaja kysyi: “Eikö teillä ole kykyä asettua toisen ihmisen asemaan?”. “Ei” perusuomalaisten ehdokas vastasi mietittyään hetken.

Minua jäi mietityttämään, kuinka kansaa voisi edustaa ihminen, jolla ei ole empatiakykyä? Ihminen, joka ei pysty asettumaan toisen asemaan? Päättäjälle on tärkeää kyetä pohtimaan asioita eri näkökulmista ja myös muun kuin oman edun kautta.