perjantai 25. maaliskuuta 2011

Vienetti: ”Rasismi nousee tuntemattomien asioiden pelosta”

Vienetti: ”Rasismi nousee tuntemattomien asioiden pelosta” 25.3.2011

YK:n hyvän tahdon lähettiläs Mikko Kuustonen toivoisi maahanmuuttajien ja kantaväestön tutustuvan toisiinsa paremmin. Hän esiintyi torstaina Oulussa afrikkalaisen musiikin tapahtumassa, joka on osa kansainvälistä rasisminvastaista viikkoa.

“Meidän täytyy yrittää ymmärtää molempia puolia, sillä rasismi nousee esiin juuri tuntemattomien asioiden pelosta”, toteaa Kuustonen.

Kuustonen puhui Oulun lyseolla yleisölle, joka koostui useiden eri kulttuurien edustajista. Hän otti kantaa myös viime aikoina esille nousseeseen maahanmuuttokriittiseen ajatteluun.

“Me suomalaiset haluamme sanoa teille: Olette tervetulleita tänne. Te olette suuri rikkaus yhteiskunnallemme. Me suomalaisethan emme tunnetusti aina osaa ilmaista itseämme kovin hyvin”, Kuustonen vakuuttaa.

Torstai-iltainen konsertti houkutteli paikalle parisataa kuulijaa. Afrikkalaisesta kulttuurista kiinnostunut Suvi Huusko toivoi, että rasisminvastainen viikko näkyisi katukuvassakin enemmän. Huusko kokee, että tällaisella teemaviikolla voidaan oikeasti vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja ennakkoluuloihin.

“Rasismia ehkäistään parhaiten lisäämällä ihmisten tietoa erilaisista tavoista. Se ei välttämättä näy suoraan ulospäin, vaan on enemmänkin ihmisten asenteissa”, pohtii Huusko.

Punaisen Ristin organisoima viikko rakentuu YK:n kansainvälisen rasisminvastaisen päivän ympärille. Päivää on vietetty vuodesta 1966. Rasisminvastaisen viikon tarkoituksena on vähentää ennakkoluuloja.