torstai 31. maaliskuuta 2011

MTV3: Maahanmuuttajat työllistyvät entistä paremmin

MTV3: Maahanmuuttajat työllistyvät entistä paremmin 31.3.2011

Aikaisemmissa muuttoaalloissa Suomeen tulleet työllistyvät myöhemmin tulleita paremmin. Esimerkiksi Balkanilta turvapaikkaa hakeneiden työttömyys on laskenut 2000-luvun alusta selvästi.

Pelkästään Bosnia-Herzegovinasta tulleiden työttömyys on puolittunut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Pääekonomisti Pekka Tiainen työ- ja elinkeinoministeriöstä näkee tilanteelle selkeät syyt.

— Kun asuu maassa pidempään, työtä löytyy aina. Ajan myötä maahanmuuttajat saavat myös koulutustaan vastaavaa työtä, Tiainen sanoo.

— Tietysti pitkään työttömänä olleet ovat voineet muuttaa takaisin kotimaahansa, hän jatkaa.

Vuoden 2010 lopussa Suomessa oli lähes 22 000 maahanmuuttotaustaista työtöntä. Luku on kasvanut Tiaisen mukaan myös siksi, että maahanmuutto on yhä yleisempää.

Lama puraissut rajusti

Tiaisen mukaan maahanmuuttotaustaisten työttömyys on noussut kolmanneksen viimeisimmän laskusuhdanteen takia. Ihmiset ovat tulleet huonoon aikaan tänne töihin ja jääneet heti työttömäksi.

— Meillä on Suomessa työttömyyttä muutenkin koko ajan. Esimerkiksi telakat vetivät työntekijöitä, mutta kun siellä supistettiin, tekijät joutuivat kortistoon.

Virolaiset ovat Tiaisen mukaan hyvä esimerkki 1990-luvun lopulla Suomessa oli parisen tuhatta työtöntä virolaista. Korkeasuhdanteessa luku oli parhaimmillaan 1 300.

Vuoden 2010 lopussa työttömiä oli jo 2 200. Virolaisten muuttaminen on ollut työperäistä ja esimerkiksi rakennusalan rämpiessä virolaiset jäivät työttömiksi.

— Kun virossakaan ei ole töitä, he ovat jääneet tänne, Tiainen sanoo.

Työttömät voidaan jakaa neljään ryhmään

Maahanmuuttotaustainen työttömyys voidaan Tiaisen mukaan jakaa neljään ryhmään. Ensimmäiseksi, työperusteisesti maahan muuttaneet, jotka ovat jääneet työttömiksi.

Heidän mukanaan on tullut perheet. Usein toinen puoliso tulee työn perässä, mutta toinen ei saakaan työtä. Työperusteisista muuttajista Tiainen nostaa omaksi ryhmäkseen ne, jotka tulevat vain katsomaan olisiko jotain työtä, kun muuallakaan ei mitään ole.

Kohtalaisen pienenä Tiainen pitää turvapaikanhakijana maahan muuttaneiden ryhmää. Heidän joukostaan on löydettävissä hyvin koulutetut ja täysin vailla koulutusta olevat henkilöt. Koulutetuilla avautuu usein mahdollisuuksia töihin myöhemmin.

Tiainen muistuttaa, että usein kaikki on kiinni ajoituksesta.

Ulkomaalaiset sisääntuloammatteihin

Ulkomaalaiset tulevat töihin niin sanottuihin sisääntuloammatteihin - bussikuskeiksi ja rakennusalalle.

Tiaisen mukaan sieltä siirrytään eteenpäin, virtauksenomaisesti. Jakaantuminen eri aloille paranee, kun työntekijä on asunut maassa kauemmin.

— Lisäksi meillä on yrittäjämaahanmuuttajat, kuten aasialaiset. Heidän työttömyytensä ei nouse, koska kyseessä on täysin oma perheyrittämisen kulttuuri.

Tiaisen mielestä maahanmuuttajien työttömyyteen vaikuttaa edelleen suomalaisten asenteellisuus.

— Kieli on tietysti yksi asia myös. Ja suhdanteet vaikuttavat todella paljon, Tiainen toteaa.