lauantai 26. maaliskuuta 2011

Verkkouutiset: Thors moittii Maahanmuuttovirastoa hakemusten makuuttamisesta

Thors moittii Maahanmuuttovirastoa hakemusten makuuttamisesta 26.3.2011

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) moittii Maahanmuuttovirastoa kehnosta töiden järjestelystä, kun turvapaikkahakemusten käsittely kestää edelleen liian pitkään.

Thors totesi turvapaikka- ja pakolaisaiheisessa seminaarissa Helsingissä, että virasto on saanut lisäresursseja käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Silti edelleen päätösten tekeminen kestää selvästi pidempään kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa.

Thorsin mielestä kyse ei enää ole resurssipulasta vaan ongelmista töiden järjestämisessä ja johtamisessa, kun paperit makaavat pöydällä liian suuren osan hakuajasta.

Kauttaan lopetteleva ministeri sanoo ottavansa osan ongelmista omaan piikkiinsä, mutta hänen mielestään myös sisäministeriö voisi ottaa viraston napakampaan ohjaukseen.

– Tämä on kriittinen ja itsekriittinen huomio. Virastoon on saatu resursseja ja uusi sähköinen käsittelyjärjestelmä, mutta kyse on myös logistiikkaosaamisesta, kun prosessissa tarvitaan vaikkapa tulkkeja ja alaikäisten edustajia.

Thorsin mielestä osa ongelmaa on eräänlainen konservatiivisuus, kun työskentelytapoja ei ole saatu uudistettua.