sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

FST: Närbild: Irakilaiset kiintiöpakolaiset Raaseporissa

YLE Areena: FST: Närbild (12:00->) 27.3.2011

Toimittaja:
Ensimmäinen vastoinkäyminen liittyi islamin uskontoon. Tammisaaren suomalainen koulu kielsi huivin käytön koulussa. Vaikka perhe yritti puhua koulun ja viranomaisten kanssa, yksimielisyyteen ei päästy. Perhe päätti pitää tytöt kotona, kunnes he saisivat käyttää huivia.

Mohamad Jehad Ahmad (perheen isä):
Halusimme koululta kirjallisen lausunnon siitä, että missä lain kohdassa lukee, ettei koulussa saa pitää huivia. Sitten lähdimme Helsinkiin keskustelemaan ongelmasta Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamin kanssa. Meidän uskontomme ei salli tyttöjen liikkuvan ilman huivia kodin ulkopuolella.

Toimittaja:
Päätös, etteivät muslimitytöt saa pitää huivia koulussa, herätti paljon huomiota mediassa myös Raaseporin ulkopuolella.

Ylen televisiouutiset:
Raaseporissa uskontoon liittyvän huivin käyttökielto on herättänyt kiivasta keskustelua. Kaupungissa on ollut linjaus, joka kieltää uskonnollisten tunnuksien käytön koulupäivän aikana.

Toimittaja:
Kesti kolme kuukautta, ennen kuin Raaseporin kaupunki pääsi yksimielisyyteen. Päätettiin, että tytöt saavat kuitenkin käyttää huivia koulussa.

Zaneb Farouk (perheen äiti)
Haluamme saada aikaan muutoksen kaikkien muslimien puolesta, jotta meidän jälkeemme tulevat eivät joutuisi saman ongelman eteen.