torstai 31. maaliskuuta 2011

YLE: Ulkomaalaisten tekemät rikokset kasvussa

YLE Uutiset: Ulkomaalaisten tekemät rikokset kasvussa 31.3.2011

Ulkomaalaisten tekemien rikosten määrä Suomessa on kasvanut kymmenen vuoden aikana. Osan kasvusta selittää ulkomaalaisten määrän lisääntyminen Suomessa, mutta suurena syynä on myös rajojen avautuminen. Schengen-alueen laajentuminen on lisännyt erityisesti rikoksia, joiden tekijät käyvät Suomessa vain muutaman tunnin pikakeikoilla.

Helsingissä joka viides rikos on ulkomaalaisen tekemä. Määrällisesti eniten rikoksia tekevät virolaiset.



-Täällä työskentelee ja asuu paljon virolaisia, mikä tietysti heijastuu rikosten määrään, kertoo rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista.

Virolaisten jälkeen rikostilastoissa tulevat venäläiset ja romanialaiset. Virolaisten ja romanialaisten tekemien rikosten määrä on moninkertaistunut kymmenessä vuodessa, mutta samaan aikaan venäläisten tekemien rikosten määrä on puolestaan puolittunut vuosituhannen vaihteesta.

Ulkomaista rikollisuutta pyritään estämään yhteistyöllä.

- Olemme tiivistäneet viranomaisten ja lainvalvontaviranomaisten yhteistyötä sekä Suomessa että virolaisten kanssa, Laaksonen kertoo.