keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Yle: Italiasta ja Espanjasta pakenee koulutettuja sinkkuja Suomeen

Yle: Italiasta ja Espanjasta pakenee koulutettuja sinkkuja Suomeen 8.5.2013

Kreikasta tulee kokonaisia perheitä, Espanjasta ja Italiasta nuoria perheettömiä. Myös Portugalista muutto on kiihtynyt. Yhä harvemmalla tulijalla on siteitä Suomeen.

Välimeren kriisimaista tuli viime vuonna Suomeen kaikkien aikojen muuttajajoukko.

- Kun aiemmin tuli kreikkalainen mies suomalaisen vaimon kanssa, nykyään sekä mies että vaimo ovat kreikkalaisia, kertoo Suomen Helleenien puheenjohtaja Miltos Ioannidis.

Sama on huomattu italialais- ja espanjalaispiireissä. Muuttajat ovat entistä koulutetumpia, ilman aiempia yhteyksiä Suomeen.

Espanjalaisilla italialaisia parempi kielitaito

Italiasta ja Espanjasta tulee nuoria sinkkuja etsimään töitä. Espanjalaiset pärjäävät työmarkkinoilla hieman paremmin kielitaitonsa ja korkeamman koulutustasonsa ansiosta. Sairaanhoitajia ja insinöörejä saatetaan rekrytoida jo kotimaasta.

Italialaisia kääntyy kokeilemassa onneaan varsinkin ravintoloiden ovilla. Osa jää, osa ei. Kreikkalaisille muutto on pitkä projekti eikä takaisin hevin lähdetä.

- Vielä kolme vuotta sitten moni ajatteli palaavansa joku päivä Kreikkaan. Nyt ei enää kukaan puhu tästä, yläasteen liikunnanopettaja Ioannidis kertoo.

Kreikkalaiset haluavat lapsensa Suomeen kouluun

Kreikasta tullaan etsimään parempaa tulevaisuutta lapsille. Suomi näyttää paperilla hyvältä.

- Suurin syy tuloomme oli koulutusjärjestelmä, sanoo Elsa Vasilopoulou, ääniteknikko joka opiskelee perushoitajaksi. Mies Panos Toledos on insinööri, joka aloitti lumenpudotushommista.

Vaikka tulijat lasketaan muutamissa sadoissa, Suomi kiinnostaa yhä enemmän uutena kotimaana. Suurlähetystöissä puhelimet pirisevät jatkuvasti. Useimmat suuntaavat kuitenkin Saksaan, Britanniaan tai Ruotsiin.

Portugalista lisää tulijoita?

Eurokriisi näyttää vilkastuttaneen muuttoa myös Portugalista. Tarkka tilastointi on vaikeaa, koska osa EU-kansalaisista ei rekisteröi oleskeluaan. Osa muuttajista on pitkään poissa olleita suomalaisia.

Myös nettomaahanmuutto on selvässä kasvussa, eli Italiaan ja Espanjaan muuttaa vähemmän ihmisiä Suomesta kuin Italiasta tai Espanjasta Suomeen.