maanantai 27. toukokuuta 2013

Yle: Perussuomalaisten kansanedustajia päätyi rasistisen Facebook-ryhmän jäseniksi

Yle: Perussuomalaisten kansanedustajia päätyi rasistisen Facebook-ryhmän jäseniksi 27.5.2013

Kansanedustajien mukaan heidät liitettiin avoimen muukalaisvastaisen ryhmän jäseniksi ilman heidän tietoaan tai lupaansa. Facebookissa avoimien ryhmien jäseniksi voi liittää omia kavereitaan ilman näiden lupaa.

Neljä perussuomalaisten kansanedustajaa on liitetty avoimen muukalaisvastaisen "Oman kodin, isänmaan ja elinrauhan puolesta" -ryhmän jäseniksi Facebookissa.

Avoimen rasistisen ryhmän esittelytekstissä loukataan romaneja ja tummaihoisia. Lisäksi tekstissä käytetään uusnatsien ilmaisua 14/88, joka viittaa Adolf Hitleriin ja amerikkalaiseen valkoiseen nationalistiin David Laneen.

Ryhmän jäseniksi oli merkitty perussuomalaisten kansanedustajat Hanna Mäntylä, Olli Immonen, Anssi Joutsenlahti ja Teuvo Hakkarainen.

Facebookin avoimiin ryhmiin voi päätyä jäseneksi ilman omaa lupaa. Käyttäjät voivat liittää omalla kaverilistallaan olevia ihmisiä ryhmiin näiden siitä tietämättä.

Kansanedustajat kummastuneita

Yle Uutisten tavoittamat kansanedustajat eivät olleet kuulleetkaan ryhmästä.

- En todellakaan tiennyt tästä. Pyrin seuraamaan näitä aktiivisesti ja poistamaan itseni aina kun mahdollista, mutta aina on henkilöitä, jotka näitä perustelevat ja toisia liittävät tietämättä, Hanna Mäntylä sanoo.

Teuvo Hakkarainen ei myöskään ole kuullut ryhmästä, jonka jäseneksi hänet on merkitty.

- En minä ole kuullutkaan koko ryhmästä ikinä. On aikaisemminkin ollut näitä ja olen poistanut. Totta kai poistan tämänkin, Hakkarainen sanoo.

Yle Uutiset ei tavoittanut Olli Immosta tai Anssi Joutsenlahtea kommentoimaan asiaa. Kaikki neljä kansanedustajaa ovat ilmestyneet jäseniksi samaan aikaan ja saman käyttäjän liittäminä.

Ryhmän jäsenistä löytyy myös perussuomalaisten Kotkan kaupunginvaltuutettu Freddy Van Wonterghem, joka tuomittiin vuoden alussa Kouvolan hovioikeudessa sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Van Wonterghem oli liitetty ryhmään muutamaa tuntia ennen kansanedustajia.

- Ensimmäinen kerta, kun olen kuullut tästä. En ole itse itseäni lisännyt mihinkään. Näitä sivuja, joihin minut on liitetty, on ollut aikaisemminkin. Sitä ei pysty mitenkään estämään, pitää vain käydä poistamassa, Van Wonterghem kertoo.