sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Iltalehti: Nouseeko kiistelty suurmoskeija Helsinkiin?

Iltalehti: Nouseeko kiistelty suurmoskeija Helsinkiin? 19.7.2015

Helsingin suurimmat valtuustoryhmät kokoomus, SDP ja vihreät toivottavat suurmoskeijan tervetulleeksi Helsinkiin.

Yle uutisoi tiistaina, että Bahrainin kuningashuone on kiinnostunut rahoittamaan Helsingin suurmoskeijahanketta.

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajan Osku Pajamäen mukaan Helsingissä on paljon islamin harjoittajia, jotka tarvitsevat itselleen moskeijan. Pajamäki myös huomauttaa, ettei Helsinkiin ole erityisemmin tunkua yksityisellä rahalla tehtävistä miljoonahankkeista.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö muistuttaa sekä rahoittajien että toteuttajien toiminnan läpinäkyvyydestä.

- Kaiken tulee olla läpinäkyvää ja täyttää vaatimukset, joita Helsinki toiminnalle kaupungissa asettaa.

Suomen muslimiliiton puheenjohtajan Pia Jardin mukaan rahoittajille painotetaan, että moskeijan ja siihen liittyvän kulttuurikeskuksen toimintaa ei ohjata ulkomailta.

- Tämä on itsenäinen suomalainen hanke, eikä sisältöön voi vaikuttaa rahoituksella, hän vakuuttaa.

Kaupungilta ei rahaa

Ylen mukaan Bahrainin kuningashuone on luvannut rahoittaa rakentamisen käynnistämisvaiheen. Lopullinen rahoitus on tarkoitus kasata useista kansainvälisistä lähteistä.

- Helsinki tätä ei lähde rahoittamaan, kuten ei muitakaan uskontokuntiin liittyviä toimintoja, kokoomuksen Männistö muistuttaa.

Hankkeen puuhamiehenä toimineen Jardin mukaan moskeijan hintalappu saattaa olla yli sata miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi Guggenheim-museon rakentamiskustannukset ovat noin 130 miljoonaa.

Suomen kieli pääosassa

Suomessa on nykyisin yksi moskeijaksi tehty rakennus, tataarien 1940-luvulla rakentama Järvenpään puumoskeija. Lisäksi eri puolilla maata on kymmeniä rukoushuoneita ja kokoontumistiloja.

- Suurmoskeija ei olisi sitoutunut mihinkään ryhmään vaan olisi avoin yhdyskunnasta tai kieliryhmästä riippumatta, Jardi kuvailee.

Norjassa ja Ruotsissa on useita moskeijoita. Kööpenhaminassa vuosi sitten avatun moskeijan rakentamista tuki Qatar noin 20 miljoonalla eurolla.

Jardin mukaan suuri osa moskeijan toiminnasta järjestettäisiin suomen kielellä.

Suunnitelmat ovat vasta hyvin varhaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä hanke odottaa, millaisen tontin kaupunki sille osoittaa.