perjantai 3. heinäkuuta 2015

HS: Venäläinen homopari sai turvapaikan Suomesta

Helsingin Sanomat: Venäläinen homopari sai turvapaikan Suomesta 4.7.2015

Suomesta syyskuussa 2014 turvapaikkaa hakeneelle venäläiselle homoparille on myönnetty turvapaikka. Vladimir Naumov ja Vasili Kolesnikov saivat tiedon myönteisestä päätöksestä alkuviikosta.

Miehet pakenivat Venäjältä homoihin kohdistuvan vainon vuoksi. He joutuivat kotimaassaan lukuisia kertoja ja monin tavoin fyysisen väkivallan, uhkailun ja syrjinnän kohteeksi.

Naumov ja Kolesnikov olivat aluksi Lappeenrannassa Konnunsuon vastaanottokeskuksessa, mistä he siirtyivät nykyiseen asuinpaikkaansa Rovaniemelle.

Miehet ovat viihtyneet Rovaniemellä. He opiskelevat suomen kieltä ja toivovat saavansa uudesta kotikaupungistaan työpaikan.

Turvapaikanhakija joutuu odottamaan turvapaikkapäätöstä keskimäärin 157 päivää, mutta Naumov ja Kolesnikov odottivat päätöstä noin 280 päivää.

Viime vuonna Maahanmuuttovirasto Migri antoi 3 700 turvapaikkapäätöstä. Vajaat 1 400 oli myönteisiä ja noin 2 000 kielteisiä. 300 oli rauenneita.

HS kertoi Naumovin ja Kolesnikovin tapauksesta ensimmäisen kerran tammikuussa.