keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Aamulehti: Maahanmuuttajia halutaan purkutöihin – Tamperelaisyrityksellä kova pula tekijöistä

Aamulehti: Maahanmuuttajia halutaan purkutöihin – Tamperelaisyrityksellä kova pula tekijöistä 15.6.2016

Kari Happonen Hervannan Kaivin Oy järjestää torstaina toimistollaan rekrytointitilaisuuden, johon on alustavan arvion mukaan tulossa 20–30 maahanmuuttajaa.

Purkutyönjohtaja Matti Huohvanainen sanoo, että tilaisuus järjestetään yhdessä te-toimiston kanssa.

– Meillä on jatkuva pula motivoituneista työntekijöistä, Huohvanainen sanoo.

Hän on saanut yhteydenottoja muun muassa SPR:stä ja Tampereen vapaakirkkoseurankunnasta. Ne toivovat, että yritykset voisivat tarjota työtä pakolaisille.

Hervannan Kaivin tarvitsisi purkutöihin parikymmentä työntekijää. Myös maanrakennuspuolella on työvoimatarvetta.

Purkutöihin päästäkseen henkilöllä on oltava työturvallisuuskortti. Kortin saa käymällä kurssin tai valmentautumalla kokeeseen netissä. Työturvallisuuskortti maksaa esimerkiksi Verkkokoulussa 135 euroa.

– Yrityksenä toivomme yhteiskunnan vastaantuloa. Jos henkilöllä ei ole varaa maksaa korttia, toivomus on, että kortti kustannetaan julkisista varoista, Huohvanainen sanoo.

Samoin yhtiössä toivotaan, että purkutöihin palkattaville voitaisiin maksaa palkkatukea. Palkkatuesta päättää te-toimisto.