maanantai 13. kesäkuuta 2016

Ilkka: Mies surmasi ex-vaimonsa, koska tämä ei ollut tarpeeksi islaminuskoinen

Ilkka: Mies surmasi ex-vaimonsa, koska tämä ei ollut tarpeeksi islaminuskoinen 13.6.2016

Teerinimen viime helmikuussa tapahtuneen surmatyön taustalla ovat syyttäjän mukaan olleet vahvat uskonnolliset motiivit. Sudanilaistaustainen mies surmasi maanmiehiinsä kuuluvan ex-vaimonsa siitä syystä, että tämä ei ollut tarpeeksi islaminuskoinen.

Vaimo ei lukenut koraania eikä rukoillut. Näistä syistä hän oli miehen mielestä kykenemätön perheen yhteisten lasten kasvattajaksi ja ansaitsi sen takia rangaistuksen.

Keski-ikäistä naista puukotettiin hengenvaarallisesti helmikuun alussa kerrostalon rappukäytävässä Teeriniemen Palokärjenkujalla. Nainen menehtyi vammoihinsa kaksi viikkoa myöhemmin sairaalassa. Syyttäjä pitää tekoa murhana ja vaatii siitä elinkautista vankeusrangaistusta 48-vuotiaalle vaasalaismiehelle.

Mies myöntää aiheuttaneensa naisen kuoleman, mutta pitää tekoa törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Pariskunta oli eronnut viisi vuotta aiemmin ja miehellä oli tapaamisoikeus perheen yhteisten 6-, 10- ja 12-vuotiaitten lasten kanssa. Edellisessä joulukuussa mies oli menettänyt tapaamisoikeuden, ja lapset oli otettu huostaan.

Puolustus kiistää kaikki uskonnolliset vaikuttimet ja kertoo miehen suuttuneen siitä, ettei hän saanut tavata lapsiaan. Tähän mies katsoi naisen olevan syyllinen. Surmatyö oli saanut alkunsa sattumalta, kun mies ja nainen olivat tavanneet aiemmin samana päivänä kauppakeskus Rewell Centerissä ja sattumalta matkanneet samalla bussilla Teeriniemelle. Mies oli päättänyt pahoinpidellä naista ja hän seurasi naista rappukäytävään, missä mies oli kuristanut naista ja lyönyt tämän päätä seinään. Lopulta mies puukotti naista veitsellä useita kertoja kaulaan. Tämän jälkeen mies oli soittanut hätäkeskukseen ja ilmoittanut naisen kuolleen.

Mies ja nainen olivat riidelleet lasten huollosta sosiaalitoimistossa. Mies oli ilmoittanut sosiaalivirkailijalle, että nainen on kykenemätön antamaan yhteisille lapsille kasvatusta. Mies oli myös syyttäjän mukaan ilmoittanut, ettei hän hyväksy avioeroa, sillä sitä ei ollut hoitanut islaminuskoinen henkilö. Miehen mukaan jos uskonto ja laki ovat vastakkain, uskonto voittaa. Tämän seikan puolustus kiisti.

Puolustus esittää miehen määräämistä mielentilatutkimukseen.