keskiviikko 25. tammikuuta 2017

HS: Suomi mahdollistaa perheenyhdistämisen 133 syyrialaiselle Libanonissa – ulkoministeriön mukaan käytännön laajentamista voidaan harkita

Helsingin Sanomat: Suomi mahdollistaa perheenyhdistämisen 133 syyrialaiselle Libanonissa – ulkoministeriön mukaan käytännön laajentamista voidaan harkita 25.1.2017

SUOMI mahdollistaa perheenyhdistämishakemuksen jättämisen Libanonin Beirutissa 133 syyrialaiselle, jotka ovat yrittäneet perheenyhdistämistä Turkissa siinä onnistumatta. Useat sadat syyrialaiset eivät siis edelleenkään voi saada lapsiaan ja puolisoitaan Suomeen, vaikka ulkoministeriö antaakin ymmärtää, että käytäntöä voidaan ehkä laajentaa.

”Ulkoministeriö on ryhtynyt toimenpiteisiin, jotta ne oleskelulupaa hakevat, jotka ovat olleet yhteydessä Ankaran edustustoon ja joilla ei ole maahan pääsyä Turkkiin, voisivat saada oleskelulupahakemuksensa vireille ja käsittelyyn Maahanmuuttovirastoon”, ulkoministeriön kansalaispalvelupäällikkö Pasi Tuominen kertoo.

”Koska kyse on yksityistä koskevista asioista, yksityiskohdista ei kerrota julkisuuteen.”

Tuomisen mukaan ministeriön päätös uudesta käytännöstä tehtiin viime viikolla. HS:n näkemien syyrialaisille lähetettyjen viestien perusteella ulkoministeriön delegaatio saapuu beirutilaiseen hotelliin tammikuun lopulla ja viipyy siellä viisi päivää. Syyrialaisia kehotetaan varaamaan aika dna-testiä, haastattelua ja perheenyhdistämishakemuksen jättämistä varten.

LÄHES jokainen Suomesta suojelua hakeva syyrialainen saa sitä, koska Syyriassa on riehunut jo viisi vuotta sisällissota. Turkki ei kuitenkaan käytännössä myönnä syyrialaisille viisumeja, minkä takia Suomesta suojelua saaneiden syyrialaisten perheenjäsenet eivät ole voineet hakea perheenyhdistämistä Suomen Turkin-lähetystöstä Ankarasta.

Ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöjen mukaan ulkoministeriön linja syyrialaisten kotoutumiseen rikkoo Suomen kansainvälisiä sopimuksia ja eroaa muiden EU-valtioiden toiminnasta.

Suomen linja on tarkoittanut myös sitä, että viivästyksen takia entistä useamman syyrialaisen täytyisi täyttää toimeentulovaatimus, vaikka perheenyhdistämisen hakeminen onnistuisikin jossain vaiheessa.

ULKOMINISTERIÖN uusi linjaus on tarkasti muotoiltu. Se koskee vain niitä, jotka ovat olleet yhteydessä Suomen Ankaran-lähetystöön, mutta eivät ole saaneet viisumia Turkkiin. Kyse on syyrialaisista, jotka tulivat ulkoministeriön tietoon viime joulukuussa, kun Pakolaisapu ja Suomi-Syyria Ystävyysseura luovuttivat ministeriölle listan perheenyhdistämistä odottavista henkilöistä.

133 henkilöä on hyvin pieni määrä, koska kahden viime vuoden aikana Suomesta on saanut kansainvälistä suojelua arviolta noin 1 200–1 400 syyrialaista. Se tarkoittaa, että korkeimmillaan lähemmäs tuhatkunta syyrialaista jää ulkoministeriön kriteerien ulkopuolelle.

Tuominen kehottaa syyrialaisia olemaan yhteydessä Ankaran-lähetystöön, jos he eivät saa viisumia Turkkiin. Ulkoministeriö keskustelee sen jälkeen tapauksista Turkin kanssa. Jos viisumia ei silti tule, ministeriö voisi Tuomisen mukaan harkita tällaisille ryhmille mahdollisuutta hakea perheenyhdistämistä Beirutissa nyt rajatun 133 syyrialaisen tapaan.

”Se ei ole poissuljettua. Mutta tietenkin toivomme, ettei näin tarvitsisi tehdä.”

PAKOLAISNEUVONNAN toiminnanjohtajan Pia Lindfors pitää ulkoministeriön nyt tekemää rajausta hyvin ongelmallisena.

”Järjestöt ovat puhuneet tästä pitkään. On lähtökohtaisesti mahtavaa, että ulkoministeriö on vihdoin liikahtanut asiassa. Mutta varmastikaan kaikki ne, joita tämä asia koskettaa, eivät ole olleet yhteydessä Ankaran-lähetystöön. Kaikilla ei ehkä ole ollut resursseja tai tietoa, että näin kannattaisi tehdä, ei ole ollut järjestöjä patistamassa.”

Syyrialaiset joutuvat Lindforsin mukaan nyt eriarvoiseen asemaan.

”Viime syksynä järjestöt keräsivät näitä tapauksia, jotta saatiin ulkoministeriöön edes viesti siitä, että tämä on aidosti ongelma. Nyt vaikuttaa siltä, että ratkaisu on tehty vain näille ihmisille.”

LINDFORSIN mielestä uusi linjaus asettaa kyseenalaiseen valoon ulkoministeriön aiemmat väitteet.

Ulkoministeriö on perustellut päätöstä estää perheenyhdistämisen hakeminen Beirutissa vetoamalla rahaan, sopiviin tiloihin ja tietoliikenneyhteyksien vaikeuteen. Tuominen ei kerro, miksi linjaa on nyt muutettu.

”Se, että järjestely on voitu tehdä, osoittaa sen olevan mahdollista. Vaikka tähän mennessä on väitetty, ettei tämä onnistuisi lainkaan”, Lindfors toteaa.