lauantai 28. tammikuuta 2017

HS: Valistus ehkäisee raiskauksia

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Valistus ehkäisee raiskauksia 28.1.2017

Ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt raiskaukset lisääntyivät viime vuonna yli 40 prosenttia. Epäiltyjen joukossa oli paljon myös turvapaikanhakijoita. Tämä osoittaa sen, että seksuaali- ja tasa-arvovalistuksen rooli kotouttamisessa on äärimmäisen tärkeää.

POLIISIN tietoon tulleiden raiskausten määrä kasvoi jälleen viime vuonna.

Raiskausrikoksia kirjattiin vuonna 2016 yhteensä 1 171, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Suurimmassa osassa tapauksista epäilty on Suomen kansalainen. Ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt raiskaukset ovat kuitenkin lisääntyneet merkittävästi. Viime vuonna tapauksia oli yhteensä 315, mikä tarkoittaa yli 40 prosentin kasvua.

Epäiltyjen joukossa oli myös monia turvapaikanhakijoita. Tämä osoittaa sen, miten tärkeä osa kotouttamista seksuaali- ja tasa-arvovalistus on. Valistus on tär­keää paitsi seksuaalisen väkivallan ehkäisemiseksi myös turvapaikanhakijoiden oman tulevaisuuden kannalta. Yhden tekemä rikos leimaa helposti koko ryhmän.

Samalla kun raiskaukset yleistyvät, niiden selvitysprosentit vaihtelevat hurjasti eri kaupungeissa.

Vuosina 2014–2016 Oulun poliisi onnistui selvittämään 85,4 prosenttia raiskauksista, kun taas Lahdessa selvittämättä jäi yli puolet raiskauksista (HS 26.1.).

Eroille voi olla monia selityksiä, mutta mikään niistä ei lohduta raiskauksen ­uhria. Uhrien oikeusturvan kannalta on hyvä, että sisäministeri on pyytänyt Poliisihallitukselta asiasta selvitystä.