Verkkouutiset/STT: Putkaan tshetsheenien auttamisesta Suomessa 5.12.2009
Helsinkiläinen Mikael Storsjö junailee Suomeen tshetsheenejä.
Harrastuksen varjopuolena ovat putkayöt ja kotietsinnät, välillä liikekumppaneiden ja vanhempienkin nurkissa. Maine kärsii, kun esiintyy sanomalehdissä omilla kasvoillaan rikoksesta epäiltynä.
- Rajavartiolaitos on käynyt kaksi kertaa kotona, kerran toimistolla ja kerran kirjanpitotoimistossani. Lisäksi poliisi teki etsinnän vanhempieni kotona. Suojelupoliisin kanssa ei ole ollut hankaluuksia. He saattavat jopa tarjota lounaan, sanoo Storsjö, 51.
Kotietsinnöissä on ilmeisesti haettu viitteitä rahaliikenteestä tshetsheeneiltä Storsjön suuntaan. Yrittäjää epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä kymmenille tshetsheeneille. Ainakin osa jutuista on menossa oikeuteen.
Maahantulon järjestäminen ei ole rikos, jos autettavat ovat koti- tai oleskelumaassaan vaarassa eikä järjestäjä ota korvausta. Storsjö on järjestänyt tshetsheenejä Suomeen Turkista.
Amnestyn mukaan tshetsheenit ovat Turkissa vaikeassa asemassa: turvapaikkahakemuksia ei ole otettu käsittelyyn eikä yhdellekään ole myönnetty pakolaisasemaa.
Storsjön mukaan tähän mennessä Maahanmuuttovirasto ei ole jättänyt ketään ilman turvapaikkaa, mutta osa tapauksista on ratkaisematta. Hän kertoo, ettei ole ottanut avustaan maksua vaan on maksanut tshetsheenien lentoliputkin.
- Tämä on harrastus, ja kaikki harrastukset ovat kalliita. Moni on sanonut, että haluaa maksaa lipun takaisin. Olen sanonut, ettei senttiäkään ainakaan tutkinnan aikana, mies naurahtaa.
Myös tshetsheeni epäili motiiveja
Storsjön hymy on väkinäinen, kun hän tituleeraa itseään rikolliseksi. Ystävä on huolissaan siitä, miten mies jaksaa ja miten julkisuus vaikuttaa liiketoimiin.
- Toivon, ettei hän murru. Hän tekee tärkeitä asioita. Monet tshetsheenit ovat kiitollisia hänelle, sanoo Islam Tumsoev.
Oikean nimensä salaava "Tumsoev" on yksi Storsjön Suomeen auttamista tshetsheeneistä. Toimittaja saapui maahan huhtikuussa, kun elämä oli käynyt liian vaaralliseksi.
Kaksikko on tuntenut toisensa vuosia. Tumsoev sanoo, että epäili pitkään Storsjön motiiveja. Aluksi hän ei esiintynyt Storsjöllekään oikealla nimellään.
- Etsin merkkejä siitä, että hän hyötyy toiminnastaan jollain tavalla.
Nähdäkseni palkaksi tulee vain hankaluuksia. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa hänestä.
Pohjalainen luonto ei anna periksi
Miksi suomenruotsalainen kauppatieteiden maisteri ja perheellinen yrittäjä tekee asioita, jotka asettavat hänet kyseenalaiseen valoon?
Storsjön vastaus alkaa Tolstoin kirjoista virinneestä kiinnostuksesta Kaukasiaa kohtaan. Seuraavaksi hän kertoo vakaumuksestaan, joka on sananvapauden, yksilönvapauden ja avoimen yhteiskunnan puolesta.
- En ole lähtökohtaisesti etsinyt autettavia. Olen muiden hommien kautta tavannut hädässä olevia, ja auttamispäätös on syntynyt spontaanisti, Storsjö sanoo.
Storsjö on seurannut Tshetshenian itsenäistymistaistelua. Hän sotkeentui asioihin, kun Liettuassa suljettiin palvelin, jolla toimivalta sivustolta hän luki maahan liittyviä uutisia.
- Lähetin sähköpostin toimitukseen ja sanoin, että jos teillä on ongelmia, niin minulla on webhotelli, jonne olette tervetulleita.
Tämän jälkeen alkoivat vaikeudet poliisin kanssa. Supo taivutteli sulkemaan sivuston. Storsjö ei suostunut tinkimään perusoikeuksistaan.
- Olen reagoinut näihin vaikeuksiin pohjalaisen luonteeni mukaan. Jos tulee vastustusta, sitä suurempi on oma uho.
Ja puolue on vihreät
- Mikael Storsjö, 51, kauppatieteiden maisteri Svenska Handelhögskolanista Hankenista
- Yksityisyrittäjä, mm. toimistohotelli Helsingin keskustassa
- Perhe: avovaimo ja kaksi aikuista lasta
- Asui lapsuuden Fiskarsissa, nyt Helsingissä
- Ollut kunnallisvaaleissa vihreiden ehdokkaana, ei ole valittu
- Varapuheenjohtaja sähköisen median sananvapautta kannattavassa Electronic Frontier Finlandissa (Effi), sihteeri suomalais-venäläisessä Finrosforumissa, joka on puuttunut myös tshetsheenien asioihin