HS/Jussi Halla-aho: Minä rakastan: "Lapset opettavat suvaitsevaisuutta"

Helsingin Sanomat/Jussi Halla-aho:"Lapset opettavat suvaitsevaisuutta" 21.3.2010
Helsingin Sanomat, mielipide/Ilkka Kantola: Rakkaus ei oikeuta hirmutekoihin 22.3.2010
Raija Vahasalo: Kylmäverisesti (blogi)
Satu Hassi: Kutsutaan rasismia rasismiksi (blogi)

MINÄ RAKASTAN
Palstalla tunnetut ihmiset paljastavat rakkautensa kohteen.

"Lapset opettavat suvaitsevaisuutta"
En voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lapseni puolesta valmis, kirjoittaa Jussi Halla-aho.

En ole kovin omaperäinen ihminen. Jos on puhuttava rakastamisesta, puhun lapsistani. Kolme lastani ovat opettaneet minulle paljon rakkaudesta, ihmisistä ja maailmasta.

Eräs näistä asioista on ajan riittävyyden suhteellisuus. Kolme lasta vievät kaiken ajan, mutta muistaakseni aikaa ei tuntunut olevan sen enempää silloinkaan, kun lapsia oli kaksi, yksi tai ei yhtäkään. Ihminen ei siis luultavasti pysty juuri vaikuttamaan käytettävissään olevan ajan määrään, ainoastaan siihen, millä hän sen täyttää.

Haluaisin sanoa terveisiä niille, jotka lykkäävät lasten hankkimista siksi, että juuri nykyisessä elämäntilanteessa niille ei ole aikaa. Ei aikaa tule koskaan olemaan yhtään enempää, ja toisaalta lapset tekevät itselleen tilaa mihin elämäntilanteeseen hyvänsä.

Lapset opettavat suvaitsevaisuutta niin omaa itseä kuin muitakin ihmisiä kohtaan. Tuoreilla vanhemmilla on usein vakaa käsitys siitä, miten he aikovat lapsensa kasvattaa. Varsinkaan he eivät aio toistaa omien vanhempiensa tekemiä virheitä. Sitten he huomaavat uskollisesti toistavansa niitä. Lopulta he antavat sen itselleen anteeksi. Sillä täydellinen vanhemmuus on paitsi mahdotonta myös tarpeetonta.

Lapset opettavat vanhemmilleen, mitä on absoluuttinen, reunaehdoton rakkaus. En usko, että sellaista rakkautta esiintyy missään muussa suhteessa.

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanissa Janne Kivivuori puhui teloitettujen punaisten joukkohaudalla: "Emme voi vaatia äitiä kiroamaan poikaansa sen vuoksi, että hän on ryhtynyt kapinaan, sillä hänen tunteensa on voimakkaampi kuin yhteiskunta ja sen lait."

Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden jälkitunnelmissa toimittajat ja tavalliset kansalaisetkin kävivät murhaajien vanhempien kimppuun ja vaativat näiltä "poikansa kiroamista". Se, että vanhemmat eivät sanoutuneet irti lapsistaan, tulkittiin joillakin tahoilla näiden tekojen puolusteluksi, mistä tietenkään ei ollut kysymys.

Aivan kuten en voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lasteni puolesta epäröimättä valmis, en myöskään voi kuvitella sellaista kauheutta, johon syyllistymällä lapseni lakkaisivat olemasta lapsiani.

En tiedä, voiko elämällä olla joitakin muitakin tarkoituksia, mutta lapset ainakin tarjoavat sellaisen. Tärkein, oikeastaan ainoa tärkeä, tehtäväni on olla heille niin hyvä vanhempi kuin osaan, koska se, millaisen lapsuuden heille annan, jättää jälkensä heidän loppuelämäänsä ja heidän lastensa elämään. Millään muulla, mitä teen tai jätän tekemättä, ei ole samanlaisia, hamaan tulevaisuuteen ulottuvia vaikutuksia.

Lapset kertovat minulle paikkani maailmankaikkeudessa. Olen yksi lenkki loputtomassa ketjussa, joka tulee jostakin aikojen alkuhämäristä. Olen samaan aikaan äärettömän pieni ja äärettömän tärkeä. Jos olisin valinnut toisin, kymmenien, satojen ja tuhansien sukupolvien ketju olisi katkennut minuun. Olisiko minulla ollut oikeutta siihen? Onko kenelläkään?


Kirjoittaja on helsinkiläinen kielitieteilijä ja perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu.

______________________

Helsingin Sanomat, mielipide/Ilkka Kantola: Rakkaus ei oikeuta hirmutekoihin

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho oli kirjoittajavieraana Minä rakastan -palstalla (HS Sunnuntai 21. 3.). Halla-aho kirjoitti lämpimästi rakkaudesta lapsiinsa.

Hän kertoi, miten lapset opettavat hänelle paljon rakkaudesta, ihmisistä ja maailmasta. "Lapset opettavat suvaitsevaisuutta niin omaa itseä kuin muitakin ihmisiä kohtaan."

Halla-aho on lastensa kautta oppinut ymmärtämään, mitä on "absoluuttinen, reunaehdoton rakkaus".

Esimerkkinä vanhempien rakkaudesta lapsiinsa Halla-aho nosti esiin tilanteen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanista. Romaanissa Janne Kivivuori puhuu teloitettujen punaisten joukkohaudalla: "Emme voi vaatia äitiä kiroamaan poikaansa sen vuoksi, että hän on ryhtynyt kapinaan, sillä hänen tunteensa on voimakkaampi kuin yhteiskunta ja sen lait."

Halla-ahon mielestä se, että vanhemmat absoluuttisen rakkautensa takia kieltäytyvät hylkäämästä lapsiaan, vaikka nämä ovat syyllistyneet surmiin ja laittomuuksiin, ei tarkoita, että vanhemmat puolustelisivat lastensa tekoja.

Tämä on viisasta puhetta.

Erikoiselta, suorastaan kammottavalta sen sijaan tuntuu se, mitä johtopäätöksiä Halla-aho tästä tekee. Hän kirjoitti: "Aivan kuten en voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lasteni puolesta epäröimättä valmis, en myöskään voi kuvitella sellaista kauheutta, johon syyllistymällä lapseni lakkaisivat olemasta lapsiani."

Halla-aho tekee päättelyssään valtavan eettisen hypyn rakkauden maailmasta hirmutekojen oikeuttamisen maailmaan. Päättely ontuu pahasti. Siitä, että en isänä tunnetasolla hylkää hirmutekoihin syyllistynyttä lastani, ei seuraa eettistä oikeutusta minulle tehdä mitä tahansa hirmutekoja lapseni puolustamiseksi.

Ihmiskunnan väkivaltahistoriassa absoluuttinen rakkaus on ollut käytetyin veruke hirmutekojen oikeuttamiseen. Kymmenet miljoonat ovat kuolleet syyttöminä siksi, että ihminen on rakastanut omaa kansaansa, rotuaan, uskontoaan, perhettään, kotiaan ja lapsiaan absoluuttisella rakkaudella ajatuksin: "En voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi absoluuttisen rakkauteni kohteen puolesta valmis."

Äärimmillään Halla-ahon ajattelutapa antaa eettisen oikeutuksen sotarikoksille ja joukkotuhonnalle.

Eivät lapset opeta tällaista ehdotonta rakkautta. Lapset opettavat ymmärtämään, miten tärkeätä on rakentaa maailmaa, jossa hirmuteot on ehdottomasti kielletty.

Minun rakkauteni omiin lapsiini opettaa kunnioittamaan toisten rakkautta heidän lapsiaan kohtaan. Mitä enemmän kunnioitan toisten rakkautta, sitä suuremmaksi nousee kynnys hirmutekoihin.

Ilkka Kantola
kansanedustaja (sd)
Turku

______________________________________

Raija Vahasalo: Kylmäverisesti (blogi)

“En voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lasteni puolesta valmis”.

Näin kirjoittaa kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho paraatipaikalla sunnuntain Helsingin Sanomissa. Kirjoitussarjan teemana on Minä rakastan ja kirjoituksen varsinaisena aiheena absoluuttinen rakkaus omiin lapsiin.

Olen yllättynyt siitä, että Halla-aho kylmäverisesti leikittelee lukijoiden ja HS:n kanssa. Internetin vihasivustoilla samat teemat ja sama sanasto viedään loppupäätelmään asti: Lastemme tulevaisuuden vuoksi meidän pitää poistaa maastamme vierasperäinen aines, tarvittaessa demokratia, moraali ja laki unohtaen, väkivaltaa käyttäen.

Yhtä yllätttynyt olen siitä, että teksti on mennyt läpi päätoimittajan seulasta. Leikittely vaarallisen rajalla on tietysti kiinnostavaa, mutta se mikä on älykästä ei ole välttämättä viisasta.

Lapset opettavat suvaitsevaisuutta ja rakkautta. Mitä haluat omille lapsillesi tehtävän, tee se muiden lapsille. Me kaikki olemme jonkun lapsia.

_____________________________________

Satu Hassi: Kutsutaan rasismia rasismiksi (blogi)

Suomalaisesta sanomalehdestä ei näinä aikoina ole vaikeaa löytää pääkirjoitusta, kolumnia ja mielipidekirjoitusta, jossa vaaditaan keskustelua maahanmuutosta. Siihen nämä kirjoitukset enimmäkseen jäävätkin. Vaikeampi on löytää varsinaisia mielipiteitä.

Hyvä esimerkki on Jyrki Kataisen kirjoitus Hesarissa tänään. Se on täynnä yleisyyksiä ja joka suuntaan kumartamista tyyliin ”maahanmuutosta on puhuttava”, ”sallittava myös erilaiset mielipiteet”, ”… Suomessa ei sallita rasismia … tämä on jalo päämäärä … mutta”.

[...]

Viidenneksi rasismista. Miksi rasismia kutsutaan sievistellen maahanmuuttokriittisyydeksi? Kaikki maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia. Mutta kun ihmisiä leimataan heidän kansallisuutensa, uskontonsa tai muun vastaavan asian vuoksi, se on. Rasismi on Suomessa pelottavan voimakasta ja estotonta, kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, ja kun maahanmuuttoasioihin perehtyneet tutkijat saavat viharyöpyn vastaansa aina julkisuudessa esiinnyttyään.

Kiitos Ilkka Kantola!

Eilisessä Hesarissa oudoksutti perussuomalaisten Jussi Halla-Ahon kirjoitus. Halla-Aho on taitava kirjoittaja. Mutta minua hyyti kohta: “Aivan kuten en voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lasteni puolesta epäröimättä valmis …”

Miksi tarvitsee ajatella, että lapset tarvitsisivat hirmutekoja? Eikö lapsille ole paras, jos rakennamme maailmaa, jossa ei tehdä hirmutekoja?

Entinen piispa ja nykyinen kansanedustaja Ilkka Kantola vastasikin tähän jo tänään tosi viisaasti: “Ihmiskunnan väkivaltahistoriassa absoluuttinen rakkaus on ollut käytetyin veruke hirmutekojen oikeuttamiseen. … Minun rakkauteni omiin lapsiini opettaa kunnioittamaan toisten rakkautta heidän lapsiaan kohtaan. Mitä enemmän kunnioitan toisten rakkautta, sitä suuremmaksi nousee kynnys hirmutekoihin.” Kiitoksia Ilkka Kantola!