tiistai 27. syyskuuta 2011

Uusi Suomi: Suomen terroriepäily: Poliisilta uutta tietoa

Uusi Suomi: Suomen terroriepäily: Poliisilta uutta tietoa 27.9.2011

Keskusrikospoliisi paljastaa lisätietoja terrorismin rahoittamista ja värväystä koskevasta tutkinnasta.

Poliisin mukaan esitutkinnassa vangittuina olevien kahden henkilön, miehen ja naisen, epäillään toimittaneen rahaa Somaliaan. Summat ovat olleet vähäisiä. Vangittua miestä epäillään lisäksi ainakin yhden henkilön värväämisestä terrorismirikoksen tekijäksi. Värvätty on ulkomaalainen ja myös itse värväys on tapahtunut ulkomailla.

Molemmat vangitut ovat Somalian kansalaisia. Mies on tullut Suomeen vuonna 2005 ja saanut oleskeluluvan. Hän on hakenut Suomen kansalaisuutta ja Suomessa ollessaan työskennellyt eri työnantajien palveluksessa sekä yksityisyrittäjänä. Nainen on tullut Suomeen vuoden 2008 lopussa ja on opiskelija. Epäillyt tuntevat toisensa.

- Epäilty terrorismin värväys on suuntautunut Somaliaan. Kyseessä oleva terroristiryhmä on Somaliassa ja sen ulkopuolella toimiva Al-Shabaab-järjestö, jonka mm. YK:n turvallisuusneuvosto ja Euroopan neuvosto ovat listanneet terrorismijärjestöksi. Asiaa koskeva tiedusteluvaihe lähti liikkeelle värväysepäilystä, mutta sen aikana saadut tiedot nostivat esille myös epäilyn terrorismin rahoittamisesta. Tämän rikosepäilyn osalta voidaan todeta, että rahalähetyksiä on ollut runsaasti, mutta näistä vain pienen osan epäillään liittyvän terrorismin rahoittamiseen. Rahasummat ovat suomalaisen mittakaavan mukaan vähäisiä, poliisi kuvailee.

Tutkittavaan tekokokonaisuuteen liittyy muitakin henkilöitä, joiden osallisuutta poliisi selvittää. Osa henkilöistä on ulkomailla. Jutun näkyvän esitutkinnan aikana on tehty yhteensä 10 kotietsintää ja takavarikkoa rikoksesta epäiltyjen asunnoista ja muista tiloista.

Poliisi on ollut aiemmin varsin vaitonainen tutkinnan yksityiskohdista.

____________________________________

Poliisin tiedote: Terrorismin rahoittamista ja värväystä koskevien rikosepäilyjen esitutkinta

Terrorismin rahoittamista ja värväystä koskevassa esitutkinnassa vangittuina olevien kahden henkilön, miehen ja naisen, epäillään toimittaneen rahaa Somaliaan. Summat ovat olleet vähäisiä. Vangittua miestä epäillään lisäksi ainakin yhden henkilön värväämisestä terrorismirikoksen tekijäksi. Värvätty on ulkomaalainen ja myös itse värväys on tapahtunut ulkomailla.

Molemmat vangitut ovat Somalian kansalaisia. Mies on tullut Suomeen vuonna 2005 ja saanut oleskeluluvan. Hän on hakenut Suomen kansalaisuutta ja Suomessa ollessaan työskennellyt eri työnantajien palveluksessa sekä yksityisyrittäjänä. Nainen on tullut Suomeen vuoden 2008 lopussa ja on opiskelija. Epäillyt tuntevat toisensa.

Epäilty terrorismin värväys on suuntautunut Somaliaan. Kyseessä oleva terroristiryhmä on Somaliassa ja sen ulkopuolella toimiva Al-Shabaab-järjestö, jonka mm. YK:n turvallisuusneuvosto ja Euroopan neuvosto ovat listanneet terrorismijärjestöksi. Asiaa koskeva tiedusteluvaihe lähti liikkeelle värväysepäilystä, mutta sen aikana saadut tiedot nostivat esille myös epäilyn terrorismin rahoittamisesta. Tämän rikosepäilyn osalta voidaan todeta, että rahalähetyksiä on ollut runsaasti, mutta näistä vain pienen osan epäillään liittyvän terrorismin rahoittamiseen. Rahasummat ovat suomalaisen mittakaavan mukaan vähäisiä.

Tutkittavaan tekokokonaisuuteen liittyy muitakin henkilöitä, joiden osallisuutta poliisi selvittää. Osa henkilöistä on ulkomailla. Jutun näkyvän esitutkinnan aikana on tehty yhteensä 10 kotietsintää ja takavarikkoa rikoksesta epäiltyjen asunnoista ja muista tiloista. Kotietsintöjen yhteydessä on takavarikoitu asiakirjoja ja dataa, joita poliisi tällä hetkellä käy läpi. Kotietsintöjä tai takavarikkoja on em. asuntojen lisäksi tehty myös rahanvälitystoimintaa harjoittavien tahojen tiloihin. Alustavan arvion mukaan voidaan todeta, että kotietsinnät ja takavarikoitu materiaali vahvistavat poliisin epäilyjä rikoksista.

Rikoksesta epäillyt ovat kuulusteluissa olleet yhteistyöhaluisia ja selvittäneet asiaa poliisille omista lähtökohdistaan.

Jutun esitutkinnasta vastaa Keskusrikospoliisin ja Suojelupoliisin yhteinen tutkintaryhmä. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan 11.10.2011.

___________________________________________

Helsingin Sanomat: Al-Shabaab rekrytoi ulkomailta

Somalian vaarallisin kapinallisjärjestö al-Shabaab pyrkii väkivalloin muuttamaan maan jyrkän islamistiseksi. Se taistelee YK:n tukemaa väliaikaishallintoa vastaan - eikä neuvottele.

Järjestö hallitsee Etelä-Somaliaa ja suurta osaa pääkaupunki Mogadishusta, joskin juuri vetäytyi sieltä. Syytä pohditaan.

Se tiedetään, että al-Shabaab kerää jäseniä ja taistelijoita eri puolilta maailmaa. Sen joukoissa on satoja ulkomaisia jihadisteja.

Pohjoismaat on ollut värväyskohde, vahvistaa kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr). Hän on ollut Afrikan sarvessa YK-tehtävissä ja ulkoministeriön asiantuntijana.

"Törkein värväys on ollut ehkä pari vuotta sitten Mogadishussa itsemurhaiskun tehnyt tanskalaistunut somali. Hän oli mielestään luisunut huonoon elämään Tanskassa ja etsi pikatietä taivaaseen", Haavisto muistelee.

"Norjassa voi taksikuski laukaista kysyttäessä olevansa al-Shabaabin tukija."

Suomessa kukaan Haaviston tapaama somalialainen ei sano kannattavansa al-Shabaabia.

"Olen kysynyt, onko ollut rekrytointiyrityksiä, ja vastaus on ollut aina kieltävä. Silti sille voi löytyä tukea", Haavisto sanoo.Al-Shabaab on vannonut uskollisuutta terroristiverkosto al-Qaidalle.

Järjestö on pikemminkin monien ryhmien yhteenliittymä, jolla on useita johtajia. Hallinnon se on perustanut Kismayon kaupunkiin.

Rahoitusta järjestö saa ainakin saudiarabialaisilta islamistiverkoilta, todennäköisesti myös Jemenistä ja Pakistanista.

Järjestö iski ensimmäisen kerran Somalian ulkopuolelle viime vuoden heinäkuussa. Iskussa Ugandan Kampalassa kuoli 76 ihmistä. Uganda osallistuu Afrikan unionin rauhanturvajoukkoihin Somaliassa.

Vuosi sitten ryhmä räjäytti hotellin Mogadishun keskustassa ja tappoi 30 ihmistä, mukaan lukien useita kansanedustajia.

Järjestö on estänyt länsimaisten avustusjärjestöjen toiminnan kuivuudesta kärsivillä alueilla.

Al-Shabaab on taistellut myös muita Somalian kapinallisia vastaan. Esimerkiksi Hizbul Islam ei hyväksy al-Shabaabin yhteistyötä al-Qaidan kanssa eikä sen tukea ulkomailta.