keskiviikko 21. syyskuuta 2011

YLE: Demarit jäivät pois Halla-ahon valiokuntaseurueesta

YLE Uutiset: Demarit jäivät pois Halla-ahon valiokuntaseurueesta 21.9.2011

SDP:n edustajien kotiinjäänti eduskunnan hallintovaliokunnan Viron-matkalta herättää hämmennystä. YLE Uutisten tietojen mukaan ainakin osa jäsenistä jäi pois matkalta vastalauseena valiokuntaa johtavalle perussuomalaisten Jussi Halla-aholle.

Eduskunnan hallintovaliokunta on vieraillut puheenjohtajansa Jussi Halla-ahon johdolla Tallinnassa ja tavannut muun muassa Viron oikeusministerin sekä poliisin ja rajavartiolaitoksen edustajia. Hallintovaliokuntaan kuuluu neljä SDP:n kansanedustajaa. Heistä yksikään ei kuitenkaan ole ollut matkalla mukana.

YLE Uutisten tietojen mukaan ainakin osa demareista jättäytyi seurueesta pois protestina valiokunnan johtajalle.

- Ei minun tehtäväni ole sitä kommentoida. Ei näille matkoille ole pakko osallistua ja valiokunnan sosiaalidemokraattiset jäsenet ovat jo aikaisessa vaiheessa ilmoittaneet menoistaan. Päällekkäisyyksiä tulee, on vaikea löytää sellaista ajankohtaa, joka sopisi näin suurelle joukolle kiireisiä, aikuisia ihmisiä, Halla-aho tulkitsi demareiden poissaoloa YLE Uutisille Tallinnassa.

Halla-aho on parhaillaan erotettuna omasta eduskuntaryhmästään Kreikkaa koskeneen nettikommentin vuoksi. Hallintovaliokunnan johtoroolissa ei ole kuitenkaan ollut ongelmia.

- Eduskunta on ymmärtääkseni valinnut minut tämän valiokunnan puheenjohtajaksi ja ei siinä ole mitään epäselvää, Halla-aho kuittaa.

Myös vihreiden ainoa hallintovaliokunnan jäsen Osmo Soininvaara oli Tallinnan-reissulta poissa.


-------

YLE Uutiset: Demarit eivät hiisku protestista

Hallintovaliokunnan Viron-matkalta kotiinjääneet SDP:n edustajat antoivat kirjavia selityksiä toiminnalleen. Kaikki neljä valiokunnassa istuvaa sosiaalidemokraattia vakuuttivat jättäneensä matkan väliin kotimaan kiireiden takia. YLE Uutisten tietojen mukaan osa demareista jäi kuitenkin kotiin vastalauseena valiokuntaa johtavan Jussi Halla-ahon (ps.) mielipiteille.

Hallintovaliokunnan varapuheenjohtajan olisi ollut luontevaa osallistua valiokunnan ensimmäiselle ulkomaanmatkalle, jonka yhtenä tarkoituksena oli luoda yhteishenkeä. Maarit Feldt-Ranta (sd.) matkusti kuitenkin Osloon Pohjoismaiden neuvoston kokoukseen.

- Poissaoloni on ollut tiedossa alusta lähti, Feldt-Ranta viestitti YLE Uutisille.

Valiokunnan jäsenistä Mika Kari (sd.) osallistui aiemmin sovittuun tärkeään seminaariin.

Antti Lindtmania (sd.) puolestaan työllistivät "Vantaan asiat ja eduskunta". Lindtman on kaupunginjohtajakohun riepotteleman Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Raakel Hiltunen (sd.) puolestaan oli "avaamassa muistisairaiden tilaisuutta".

Kukaan nelikosta ei myöntänyt poisjäännin syyksi protestointia.

SDP:tä ovat jo pitkään hiertäneet hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon (ps.) mielipiteet. Puoluesihteeri Mikael Jungner (sd.) toivoi jo kesällä Halla-ahon väistyvän valiokunnan johdosta sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että hänen nimensä esiintyi Norjan murhamiehen manifestissa.

Demareita on ärsyttänyt myös Halla-ahon vuosien takainen blogikirjoitus, jossa hän luonnehtii pohjoismaisia sosiaalidemokraatteja "maailmankaikkeuden alhaisimmiksi matelijoiksi". Eikä välejä ainakaan lämmittänyt valiokunnan puheenjohtajan Facebook-kirjoitus Kreikan sotilasjuntasta ja panssareista.

Valiokunnan puheenjohtajan vaihtaminen on äärimmäisen monimutkaista, ellei tämä itse halua erota tehtävästään. Puheenjohtajan vaihtaminen ilman puheenjohtajan omaa pyyntöä vaatisi koko valiokunnan asettamista uudelleen. Halla-aho on kertonut jatkavansa valiokunnan johdossa.

-------

YLE Uutiset: Heinäluoma: Halla-ahon lausunto poreilee yhä

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) näkee, että kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) kommentti Kreikan sotilasdiktatuurista poreilee ja nostaa yhä voimakkaita tunteita eduskunnassa. Heinäluoman mielestä eduskunnan syksy on käynnistynyt poikkeuksellisen vaikeilla kierroksilla.

Demaripuhemies kiistää tietävänsä tarkasti, miksei kukaan hänen puolueensa edustajista lähtenyt Halla-ahon johtamalle hallintovaliokunnan matkalle Tallinnaan. Heinäluoma kuitenkin myöntää, että Halla-ahon kohua herättänyt Kreikka-lausunto kummittelee yhä eduskunnassa.

- Tässä on ollut monenlaista poreilua. On ymmärrettävää, että tämä lausunto, jossa sotilasdiktatuuria kannatettiin, se tietysti aiheuttaa voimakkaita tunteita. Halla-aho on peruuttanut sen ja pahoitellut. Uskon, että tämä poreilu tästä laantuu ja löydetään normaalit työurat.

Heinäluoma ennustaa, että "normaali keskustelu- ja työtyyli" palautuu eduskuntaan lokakuun aikana. Syyskauden aloitus on kuitenkin ollut harvinaisen hankala.

- Kyllähän tämä poikkeuksellista on. Ei näin vaikeilla kierroksilla eduskuntaa ole tarvinnut käynnistää. Toisaalta tähän liittyy aika iso eduskunnan vaihtuvuus.

Puhemies ei kuitenkaan kuvailisi parlamenttitalon ilmapiiriä tulehtuneeksi.

- Tärkeää on myös se, että perussuomalaiset ovat itse linjanneet hyvin selvästi, mitä he pitävät hyväksyttävänä ja mitä eivät.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erotti Jussi Halla-ahon kahdeksi viikoksi Kreikka-kommentin takia. Halla-ahon asema valiokuntajohtajana ei ole horjunut.

- Kaikilla valiokunnilla ja niiden puheenjohtajilla on puhemiehistön tuki takanaan. Jokainenhan näyttää sitten sillä omalla työllään ja siihen liittyvällä toiminnallaan, että hommat sujuvat, Heinäluoma painottaa.

Kiistojen ja loanheiton estämiseksi kaikki puolueet allekirjoittivat alkuviikosta pelisäännöt eduskuntatyötä ja salikeskustelua varten.