tiistai 27. syyskuuta 2011

YLE: Venäjä tuo työpaikkoja Pohjois-Karjalaan

YLE Pohjois-Karjala: Venäjä tuo työpaikkoja Pohjois-Karjalaan 27.9.2011

Venäjää puhuvista palvelualan ammattilaisista uhkaa tulla pula. Venäläisten asiointi Pohjois-Karjalassa lisääntyy jatkuvasti, ja monessa yrityksessä venäjää osaava työntekijä on liki välttämättömyys. Venäjä-yhteistyö työllistää jo nyt Pohjois-Karjalassa varovaisestikin arvioiden 800 ihmistä, selviää Itä-Suomen yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

Joensuulaisessa urheiluvälineliikkeessä käy vuosi vuodelta enemmän venäläisiä asiakkaita. Yritys myös houkuttelee heitä Suomeen mainostamalla sikäläisissä lehdissä ja televisiossa. Kun heidät kaupoille saadaan, heitä on palveltava mieluusti äidinkielellään.

- Meillä on kaupungissa kaksi liikettä, joissa meillä on neljä syntyperäistä venäläistä töissä, kertoo myymäläpäällikkö Timo Heino Intersport Erä-Urheilusta.

Venäjän työllistävä vaikutus näkyy paitsi kaupoissa, laajalti muuallakin Pohjois-Karjalassa. Itä-Suomen yliopiston alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian tutkija Pasi Saukkonen on laskenut, että Venäjään liittyvät asiat työllistävät varovaisestikin arvioituna 800 ihmistä.

- Suurimmat määrät ovat viranomaistehtävissä eli tullin ja rajavartiolaitoksen tehtävissä, joissa on 320 henkilötyövuotta. Toiseksi suurin on teollisuuden vientikauppa, noin 200 htv. Sitten palvelusektorilla, jossa kaupassa ja matkailussa 130 htv. Sitten vientikauppaan liittyvissä logistisissa palveluissa on 80 htv, Saukkonen luettelee.

Viimeisen puolenkymmenen vuoden aikana verovapaa myynti venäläisille matkailijoille on kolminkertaistunut. Jos matkailu lisääntyy ja verovapaa myynti kasvaa kuten viime vuosina, Venäjään liittyvät työpaikat lisääntyvät entisestään. Saukkosen mukaan erityisesti kauppa- ja palvelualalla lisää työvoimaa tarvitaan.

- Voi jopa nähdä tiettynä haasteena tai ehkä jopa ongelmana, että mistä saamme rekrytoitua tänne niin sanottuja venäjäpalveluosaajia, Saukkonen ennustaa.

Ainakin vielä urheilukauppaan myyjiä on löytynyt kohtuullisen hyvin, puskaradion kautta.

- Täällä asuvat venäläiset ovat yhteydessä toisiinsa kohtuullisen paljon. Jos joku meillä vaihtaa työpaikkaa, niin kohta on joku hänen kaveri kysymässä, että onko töitä, Heino toteaa.