keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Länsi-Suomi: Soinin kannattaisi kohdata Haglund

Länsi-Suomi, pääkirjoitus: Soinin kannattaisi kohdata Haglund 6.3.2013

Aina niin sanavalmis perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on joutunut erikoiseen tilanteeseen. Hän ei ole suostunut samaan keskustelutilaisuuteen RKP:n puheenjohtajan, puolustusministeri Carl Haglundin kanssa.

Kaikki on lähtenyt liikkeelle BBC:n keskusteluohjelmasta, jossa Timo Soini esiintyi.

Haglundin mukaan Soini valehteli rasismia koskevan kysymyksen kohdalla, perussuomalaisissa on rasismia, mutta Soini ei Haglundin mielestä halua tätä myöntää.

Jos ulkopuolinen katsoo asiaa, niin näyttää siltä, että Haglund on saanut otteen Soinista ja asiasta, jonka Soini on aina kieltänyt.

Carl Haglund väitti Soinin esiintymisen jälkeen, että perussuomalaisten puheenjohtaja mustasi koko Suomen maineen, kun hän ei kieltänyt puolueessaan esiintyvää rasismia.

Soini on tietenkin kieltänyt kaikki häneen kohdistuneet syytökset. Haglund on hänen mielestään vain kateellinen, koska ei ole itse päässyt arvostetun keskusteluohjelman vieraaksi.

Mutta jotain Timo Soini nyt epäröi, koska hän ei suostunut esimerkiksi Yleisradion ruotsinkielisen Obs-ohjelman vieraaksi keskustelemaan yhdessä Haglundin kanssa.

Syyksi ei riitä pelkästään se, että Soini ei halua antaa Haglundille mahdollisuutta levittää vielä lisää propagandaa.

Soini on kielitaitoinen poliitikko, ja Suomessa esitettävä televisio-ohjelma olisi ollut loistava paikka tyrmätä Haglundin väitteet.

Timo Soini on nyt puolustusasemissa, sillä Carl Haglund ei jätä asiaa sikseen. Rasismi on vakava asia ja etenkin sen vähättely. RKP on puolueena vähemmistön asialla, ja se myös puolustaa vähemmistöjen asemaa järjestelmällisesti. Haglund on huomannut tilaisuutensa tulleen.

Ihmetystä herättää se, miksi Timo Soini välttelee keskustelemasta Haglundin esittämistä rasismisyytöksistä.

Mitään uutta ja ihmeellistä ei nyt ole tullut esille, ei mitään sellaista, mitä Soini ei olisi jo ennen prosessoinut lukuisissa vaalipaneeleissa ja suorissa televisiohaastatteluissa.

Voi olla niinkin, että Soinikin alkaa vähitellen kyllästyä jatkuvaan kyselyyn perussuomalaisten suhtautumisesta rasismiin ja puolueen jäsenten väitetyistä yhteyksistä erilaisiin epäilyttäviin järjestöihin.

Mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, vaikeneminen ei tässä tapauksessa paranna tilannetta.